VANHA KELLARISSA VALITTAA

Surullisenkuuluisa Erkki ”miljoona sivua sosialismin teoriaa” Tuomioja jatkaa kuunatsien kaiveluita paikasta jos toisesta. Tällä kertaa hän löysi niitä Charles Kirkin ampumisesta. No, mitäs hän sanoi:

USA:n republikaanit ovat kongressin päätöslauselmalla tekemässä Charles Kirkistä Amerikan Horst Wesseliä. SA sturmführer Horst Wessel oli kommunistien surmaama natsien katutappelija.

Natsikortti huudettu! Ja Erkkihän ei tarvitse sen kummenpia perusteita. Ja sitten hän täsmensi:

Kirkin puolestaan ampui toinen äärioikeistolainen asefetisisti.

Asiastahan kommentoi Ohion kuvernööri jonka mukaan epäilty oli radikalisoitunut vasemmistolainen. Murhasta epäilty Tyler Robinson asui yhdessä transseksuaalin kumppaninsa kanssa romanttisessa suhteessa.

Tuomiojahan on ”ansioitunut valtiomies” ainakin vasemmiston ja valtamedian mielestä joten hän voi tietysti selittää mitä haluaa. Avautumisessa tietysti paistaa vittuuntuminen sekä pelko siitä, että konservatismi kasvaa Amerikoissa ja voi sen myötä ennen pitkää kasvaa myös Suomessa.

Jolloin, ehkä, tuomiojat eivät omaakaan enää yksinoikeutta oikeaan ja hyväksyttyyn ajatteluun.

22 vastausta artikkeliin “VANHA KELLARISSA VALITTAA

  1. Ajatusten tuomiojalla on sentään yksi hyvä linjaus ja päätös tehtynä elämänsä aikana.
    – Ei perillisiä tähän valtioon.

  2. Voisi myös Tiitisen lista tulla julkisuuteen, jos konservatismi voittaisi Suomessakin.

  3. Olipa taas Tuomiojalta melkoinen rimanalitus kaivaa naftaliinista ”katutappelija” Wessel sadan vuoden takaa ja verrata Kirkiin! Ihan sen verran yhteneväisyyttä kuitenkin, että kommunisiti tappoivat Wesselin. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, Kirkin sanomana oli hyvänä puhujaja ja väittelijänä nimenomaan se, että kun sanat loppuu, väkivalta alkaa.

    Rouva Ano

  4. Tervehdys hepalle, Anolle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

    heppa: Joo. Se olis vaan pitänyt tehdä sukupolvea aikaisemmin.

    Ano: Mahdollista. Vielä enemmän kiinnostaisi KGB:n listat.

    Rouva Ano: Täysin totta.

    1. Eikös ”Tiitisen listan” alkuperä ole suoraan STASI:n arkistoista kaivettu kun Saksat yhdistyivät? Eli samat tiedot löytynevät samanlaisina KGB:n arkistoista.
      Ottaen ” hamasekin” pyyteetön rakkaus harppisaksaan niin sen eunukin nimi on taatusti listalla. Sama koskee punamuumia.
      Siksi sitä listaa ei tulla julkaisemaan ihan vähään aikaan.

  5. Eiköpä niissä KGB:n listoissa ole paljolti samoja nimiä kuin niissä Tiitisen listoissakin. Tosin voipi olla jopa paljon enemmän nimiä. Mutta samoja nimiä yhtä kaikki.

  6. Tapauksessa Charles Kirk merkityksellistä on, että hänet ammuttiin, koska hän ajatteli niinkuin ajatteli.

    Asian näin ollen on jotenkin uskomattoman vastenmielistä lukea vasemman laidan kulkijoiden öyhöttämistä Kirkistä. Tuomioja mukaan lukien. Ei minkäänlaista sivistystä eikä käytöstapoja.

    Hyi olkoon.

  7. Tervehdys, Bone. Totta. Koska ajatteli, ja puhui, puhui julkisesti ja vielä perustellusti.

  8. Charlie Kirk oli USAn versio Jussi Halla-ahosta.

    Hän meni yliopistoihin ja muihin USAn vasemmistoradikaalien tukikohtiin keskustelemaan heidän kanssaan maailmankatsomuksista.
    Saadessaan vastaansa tunnehuutoa kuinka hän on rassissti nassissti fassissti sanoessaan noin Kirk perusteli kantansa haastaen leftistit lopulta:
    ”Prove me wrong if You can.”

    Eiväthän ne pystyneet muuhun kuin tunnehuutoon.
    Samanlaiseen kuin Edistyksen Erkki nyt.
    Niinpä ne ottivat tunnehuudon jatkeeksi kiväärin.
    Koskahan sama nähdään täällä ja kuka lienee kohde?

  9. Tervehdys, Qroquius Kad. Tottahan tuo. Toivottavasti täällä ei sitä tapahdu.

    1. Toivotaan ettei tapahdu meillä. Toisaalta sekin on hyvinkin mahdollista, että joku sekopää saa vasemmisoton öyhötyksestä päähänsä moisen teon tehdä. Eli: Pelätään pahinta, toivotaan parasta.

      1. Muutos ei välttämättä ole kovinkaan kaukana. Lindtmanin hallituksella ei tule olemaan pelivaraa yhtään. Tämä ratkeaa sillä, että rahat loppuvat, ja sitten katsotaan kortit. Julkinen sektori jatkaa tuhlaamistaan, sen olen nähnyt viimeksi noin kolme varttia sitten. Uudet vehkeet pellolle ja uudemmat tilalle. Jos vasemmisto alkaa huostaanottamaan ihmisten maaomaisuuksia, eläkevaroja ja/tai kiinteistöjä, niin soppa on harvinaisen kypsä.

        PS-lehdenjakaja

  10. On tämä vaan uskomatonta ,että vasemmiston väkivalta on muka parempaa ja oikeutettua tilaisuuden tullen meidänkin äärivasemmiston mielestä.

  11. Erkki voisi ensimmäisenä opetella peruskäytöstavat, ennenkuin rupeaa huutamaan ja moralisoimaan. Halla-ahon mukaan tämä kun ei koskaan tervehdi. Vasemmistossa tämä on muutenkin yleinen ongelma, käytöstapojen puute.

    Kumma kun Kirk ei saa edes levätä vainajana rauhassa. Kehareilta sitä voi olla vaikea odottaa, mutta länsimaisilla ihmisillä vainajan kunnioituksen puute on suuri munaus.

  12. Tervehdys Heikille ja Tapsalle vaan & kiitos komenteistanne.

    Heikki: Joo, ja se äärioikeistolainen väkivalta on se uhka vaikka se on ihan murto-osa äärivasemmistolaisesta.

    Tapsa vaan: Täysin totta.

  13. Natsikortti juu, mutta myös äärivasemmistolaiset ovat tehneet marttyyreja silloin, kun niitä on tarvittu. Kuten Sergei Kirovin murha.

    Mikäli Anti-Defamation Leagueen on uskominen, niin USA:ssa 75% poliittisesta väkivallasta on äärioikeiston tekemisiä, 11% radikaali-islamistien ja 6% äärivasemmiston. Loput menevät sitten eri sekopääryhmittymille. Euroopassa luvut todennäköisesti ovat toisin.

    1. ADL ja muunneltu totuus. Numerothan näyttää juuri sitä mitä he haluavat, ei kuitenkaan koko totuutta. Ei tarvitse kun käydä katsomassa miten laskut on tehty ja miten paikalliset oikeuslaitokset kategorisoi äärioikeiston ja äärivasemmiston väkivallateot, niin numerothan on ihan vinksallaan. Aika hyvin siellä unohdetaan kategorisoida äärivasemmiston väkivaltaisuudet äärivasemmiston tekemiksi ja äärioikeiston kanssa sitten toimitaan päinvastoin. Totuus on, että äärioikeisto on paljon aktiivisempi Ameriikoissa kun Euroopassa, mutta kyllä äärivasemmisto paljon enemmän sielläkin väkivaltaa tekee kuin äärioikeisto.

      Vai uskooko joku oikeasti, että antifan väkivaltaisuudet eivät ole äärivasemmiston väkivaltaa tai vuoden 2023 Nashvillen kouluampuminen, jne?

      1. Gottihan Se, myös konservatiivinen Cato Institute on saanut suunnilleen samat luvut: vuoden 1975 jälkeen terroriteoista USA:ssa on äärioikeisto ollut vastuussa 391 tapauksessa, islamistit 143 tapauksessa, äärivasemmisto 65 tapauksessa, osavaltioiden separatistiliikkeet 12 tapausta ja muut 17 tapausta. Jos 11.9. 2001 keissi otettaisiin mukaan, islamistit johtaisivat kirkkaasti kuolonuhreissa.

        1. Me puhutaan tässä vähän ristiin, en kirjoittanut asioita sekeästi. Anteeksi siitä. Poliittinen väkivalta, terrorismi ja aikataulut menee vähän sekaisin.

          Äärioikeisto oli näissä selkeästi yliedustettuna Amerikassa 2010-luvun alkuun. Silloin äärivasemmisto valloitti Occupy Wall Streetin protestit ja siitä lähtien äärivasemmiston väkivalta on vuosi vuodelta noussut siellä. Nämä teot on sitten varsinkin nostaneet päätään kummallakin Trumpin kaudella ja nykyisin äärivasemmiston väkivalta on paljon yleisempää kuin äärioikeiston.

          Ongelma tulee siellä miten nämä on tilastoitu varsinkin viimeisen 10 vuoden aikana. Äärivasemmiston väkivalta harvoin tilastoidaan äärivasemmiston väkivaltana. Tähän vaikuttaa paljon ketkä on juuri sillä hetkellä ovat paikallisesti vallankahvassa. Sama on myös tilanne oikeusministeriön tapauksessa, niin sanotusti ”deep state” ura byrokraattien takia.

          Äärioikeisto on Amerikoissa aktiivinen, mutta ei enää aktiivisin osapuoli.

          Esimerkiksi Juutalaisviha siellä tulee nykyisin ihan kummastakin ääripäästä. Tosin alkaa näyttämään siltä, ikävä kyllä, että ei enää edes puhuta ääripäistä siinä asiassa.

          Ja minä en ota kantaa milloin teko luetaan poliittiseksi väkivallaksi vaiko terrorismiksi, koska en siihen ole perehtynyt. Itse näen kaikki nuo väkivaltana.

    1. Pusla, jäljet todellakin johtavat sylttytehtaalle ja se sylttytehdas sijaitsee Kremlissä. Kirov oli asiansa osaava ja pätevä – ja sellaisena uhka Stalinille. Hän oli Isä Aurinkoiselle paljon arvokkaampi kuolleena. Hänestä tehtiin marttyyri – ja tuo murha tarjosi mainion verukkeen Stalinille puhdistaa puoluetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.