Niin kuin lukijakin on epäilemättä tietoinen, on perussuomalaiset tuoreimmassa gallupissa aloittanut selkeän nousun. Yksi gallup on tietysti vain yksi gallup, mutta se saa toivomaan että yhä useampi suomalainen hoksaisi ettei vihervasemmiston jatkuva joukkorääkyminen niin rasismista kuin palestiinalaista ole suomalaisten ykkösprioriteetti. Ja lähinnä siihen vihervasemmisto on toistuvasti turvautunut. Itse asiassa viime vaalien jälkeen koko ajan ja jatkuvasti.
Pistää vaan miettimään, että jos hallitus nyt yhtä-äkkiä päättäisikin tunnustaa kyseisen terroristivaltion niin vihervasemmistollahan menisi sormi suuhun. Kun silloin se menettäisi mainion rääkymisen aiheen.
Asiaa sivuten voi todeta, se Välimerellä käynnissä ollut Greta Thunberg-shown jatko-osa meni juuri niin kuin etukäteen tiedettiin. Israel otti porukan kiinni, ja nyt ne ovat Israelissa muutaman päivän täysihoidossa ja hyvässä turvassa. Sitten ne lennätetään takaisin kotiinsa.
Ja siellä kotona ne esittävät suuria sankareita.
Veikkaan muuten, että nuo pimut ovat iippojen hoteissa paljon paremmassa turvassa kuin mitä ne olisivat Gazassa.
Vasemman laidan kulkijat ovat erityisen lahjakkaita keksimään alati uusia möyhöämisen aiheita. Ei siinä yks Palestiina kauaa lohduta.
Vaan olisipa mielenkiintoista tietää, mikä olisi persulaisten kannatus, jos isojen medioiden uutisointi maailmanmenosta olisi neutraalia eikä vasemmalle balansoitunutta. Vaikka internjetistä ja sosialistisesta mediasta löytää halutessaan muitakin näkökulmia, kuten nyt vaikka tämä Ykän palsta osoittaa, niin valtamedia on edelleen valtamediaa ja vaikuttaa äänestäjien ajatteluun ilmeisen paljon ja ilmeisen kielteisesti.
Neutraalisuudella tuossa tarkoitan myös ja ehkä jopa erityisesti sitä, mitä jätetään sanomatta. Se sanotaan kyllä, että persulaiset ovat maahanmuuttokriittisiä (vasemman laidan termein rasisteja), mutta paljon vähemmälle huomiolle jäävät esimerkiksi talouspolitiikan linjaukset. Jos niistä uutisoidaan, se tapahtuu perinteisin sosialistisin termein, kuten köyhien kyykyttäminen. Mainitsematta jää se villakoiran ydin kokonaan: jos himoverotus olisi tie menestykseen, Suomi olisi maailman menestynein maa. Vaan kun ei ole, ja sille asialle Riikan joukkue yrittää tehdä jotakin.
Toinen persulaisille ominainen linjaus on EU-kriittisyys. Sitäkin tarvitaan vieläpä enenevässä määrin Pyrsselin levittäessä lonkeroitaan yhä laajemmalle ja yhä enemmän totalitarismia muistuttavin keinoin. Mutta jos persulaisten EU-kriittisyydestä uutisoidaan, se tapahtuu väheksyvin termein: persut haluavat Suomesta impivaaran, eivätkä ymmärrä, miten hieno ja upea asia yhtenäinen Eurooppa on.
Yhtenäinen ja kaikkien kolkkiensa etua huomioon ottava Eurooppa olisi toki hieno ja upea asia, mutta kun se on fiktiota. Ei Keski- ja Etelä-Euroopan isoja maita kiinnosta Suomen asiat ollenkaan, eikä esimerkiksi sakemanneista ja ranskiksista ole Ukrainan tukemisessakaan ollut oikein mihinkään, kaivavat vain neniään ja laukovat kaikenmaailman julistuksia. Tarvittaisiin vähemmän puhetta ja enemmän toimintaa.
Olihan siellä myös Renaz Ebrahimi, ruskea tyttö Suomesta. Mielestäni tuon porukan olisi ihan hyvin voinut pääästää Gazaan. Jos Ebrahimi tarvitsi televisiossa turvahuonetta voidakseen toipua Esko Valtaojan n-sanan sanomisesta, niin maahan pääsy olisi voinut opettaa kuinka reaalimaailma toimii jossakin muslimiterroristien valtaamassa maassa ja millä tasolla on naisten asema. Voisi pudottaa maan pinnalle myös ilmastonmuutoksen hylänneen ja aktivistiksi ryhtyneen Greta Thunbergin, kun kilttejä setiä ei ehkä tulisikaan apuun.
Rouva Ano
Ei pieni Greta-rassukka ole edelleenkään ryhtynyt yhtään miksikään, vaan on edelleen moniongelmainen ja vammainen pikkutyttö, jota vaikea-asteisesti häiriintyneet luonnevikaiset vanhempansa härskisti hyväksikäyttävät.
Tämän Gaza-riekkumisen perimmäisenä toiveena on tehdä pienestä Greta-rassukasta Rachel Corrie Kakkonen;
marttyyri jolla voi rahastaa tarvitsematta enää pitää huolta.
Israelin olisi pitänyt vaan päästää nuo leikkipartisaanit viemään ”avustustarvikkeensa” Gazaa, mutta samalla ilmoittanut, että Israeliin ei sitten ole asiaa ja menette sinne sitten täysin omalla vastuullanne.
Parhaassa tapauksessa Hamas olisi vain ryöstänyt nuo ”avustustarvikkeet” ja sanonut sen jälkeen heille, että voitte poistua.
Olisivat reppanat joutuneet seilaamaan takaisin läpi Välimeren. Nyt he pääsevät takaisin kotiin mukavasti lentokoneilla.
Pahimmassa tapauksessa olisivat menettäneet henkensä tai otettu panttivangeiksi, toisaalta heille olisi tehnyt hyvää viettää pari vuotta Hamasin tunneleissa.
Näin toimimalla Israel olisi saanut paljon sympatiapisteitä päästämällä ”avustustarvikekuljetuksen” Gazaan ja vastaavasti Hamas olisi saanut suuttumusta ottamalla nämä länsimaiset reppanat panttivangeiksi.
Juuri näin. Israel saisi ratsataan ensin laivan ja sitten päästää sen terroristien luokse. Muutama kuukausi Hamasin onkaloissa vankeina saisi ajatukset selkiintymään.
Tosin leikkipartisaanien tarkoitus onkin vain Israelin mustamaalaaminen. Tämä tapahtuu liioittelemalla Israelin toimenpiteitä operaatiossa ja niitä somessa itkemällä.
Tuossa esittämässäsi mallissa on yksi iso ongelma. Eli jos ja kun nuo reppanat olisivat päässeet sinne kasaan ja hamas heittänyt heidät tyrmään olisi Israel kuitenkin syyllistety kun heitä ei ehkä olisikaan hetipelastettu. Ja joidenkin gretojen ja renazien hengenmeno olisi laitettu Israelin syyksi.
Eli parempi noin, että ottivat kahelit parempaan talteen ennen kuin tapahtui se pahn joka oli tulossa jo pelastusretken lähtiessä matkaan.
Lontoossa ja muissa isommissa Englannin kaupungeissa riehutaan ja iloitaan kun syyrialaistaustainen terroristi tappoi kaksi juutalaista Manchesterissa synagogassa, kufiya-huivit ja palestiinalaisliput osoittavat suuntaa. Me iloitsemme persujen noususta, varmasti ylläolevat juutalaisten kuolemaa juhlivat kuvat, karkottavat Suomessakin järkeviä ihmisiä pois vasemmistosta, joka on liittoutunut väkivallan kanssa. Gretan matka aikuisten seuratessa on kuin hajj, pyhiinvaellusmatka Mekkaan. Aikoinaan kristityt tekivät noille seuduille ristiretkiä ottaakseen takaisin muslimien ryöstämät maat. Islamin kultiksi kasvanut palestiinalaismyötäily ei tosiasioita kumarra, pikemmin propagandan vaikutus näkyy.
Katsoin tänään videoita Britanniasta, ja tulipa mieleeni, että jos Razmyar valitaan sisäministeriksi, onko hän kuin pakistanilaistaustainen Shabana Mahmood, joka kutsui äskeisessä Labourin konferenssissa Nigel Faragea moraalittomaksi, ääriajattelijaksi ja rasistiakin pahemmaksi. Nyt hän kertoo, ettei turvaluettelosta löydy Jihad al-Shamiaa (tarkoittaa Syyriaa), sillä se on vain miehen terroristi-nimi (Mahmood ei tainnut tietää edes sitä). Mahmood on Birminghamin edustaja hallituksessa, muslimi ja ollut tukemassa palestiinalaisaktivisteja kun he esim halusivat sulkea Salisburyn juutalaiskaupan. Hän on myös toivonut juutalaisten supistavan näkyvyyttään, ettei konflikteja syntyisi. Persut ovat avainasemassa estämässä tällaisten tapausten pääsemästä valtaan.
Olikohan noilla muita ”avustustarvikkeita” mukana palestiinalaisille kuin itsensä. Niillä ei kukaan pitkälle pötki.
Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Valtamediahan toimii edelleen härskisti persuja vastaan ja se menee läpi ikävän monelle ihmiselle. Tuo Välimerellä seikkaillut porukka tuskin edes yritti päästä Gazaan. Tämä oli sitä turvallista egotrippailua. Ja joo, kyllähän Greta on tuote, mutta tuotteella on oma itsensä selkeästi kihahtanut nuppiin.
Eikö hyväksikäyttöön pidä puuttua sen lopettamiseksi, vaikka se tuntuisikin ymärtämättömästä oikeustoimikelvottomasta hyväksikäytetystä kivalta?
Tervehdys, Qroquius Kad. Vaan milläs siihen puutut?
Hyvä Teemu! Kantasuomalaiset arvostavat suoraa puhetta.
Tervehdys, Maalainen. Teemu Keskisarja ansaitsee kyllä äärimmäisen hatunnoston.
Kiitos!
Gretan laivasto purjehti Välimerellä runsaan kuukauden, joten kovin kiirettä eivät pitäneet. Ilmeisesti olot ja tarjoilu olivat Hamasin kustantamana huipputasoa, joten siinä lienee ollut syy aalloilla viihtymiseen pitkitetyllä aikataululla.
Suomalaisen veronmaksajan on hyvä huomata mihin hänen Hamasille lähetttämänsä äyrit menevät. Gretan ja kumppanien lomailuun aurinkokansilla ilman minkäänlaista huolta nälkään kuolevien palestiinalaisvauvojen kohtalosta. Narsistinen pervosirkus.
Kaksi vuotta on pitkin läntistä maailmaa vaadittu Gazan kansamurhan lopettamista (ja Israelin kansan teurastamista viimeiseen pienokaiseen, ”from the river to the sea”).
Nyt on sitten tarjottu selkeää rauhansopimusta, jolla kansanmurha lakkaa silmänräpäyksessä. Trump odottaa vastausta ja Hamasin koko johto on tunkenut peukalonsa suuhun miettien hysteerisesti miten saisi tämän heille niin mehevän kansanmurhan jatkumaan edelleen sillä on niin tosi mahtavaa, että myös länsimainen vihavasemmisto myötäilijöineen vaatii viikoittain israelilaisten tuhoamista.
On se vaikeata olla vapaustaistelija Dohan loistohotellien miljonäärisviiteissä tekemässä vaikeita päätöksiä.
Nyt kun perussuomalaisten gallup-nousu alkoi, alkoikin kuulua muutamastakin valtamediankin suusta, että gallupit ovat vain galluppeja, ei ne mitään määrittele ja kaikki mahtuu virhemarginaalin sisään. Ei edelleen vähätellään, kun kysymys on perussuomalaisista. Keskustalle tämä merkitsee kaikkein eniten ja voi olla, että siellä on sen verran kylmä rinki siellä tärkeässä paikassa. Kanki Kaikkosenkin on jotain sanottava ääneen, ei voi olla yhtä hiljaa kuin Antti Lindman, joka ei uskalla sanoa juuri mitään, ettei vaan kannatus sattuisi sulamaan. On vielä 1.5 vuotta aikaa vaaleihin ja voi olla, että perussuomalaiset voivat ohittaa vielä vaikka kokoomuksenkin. SDP on vielä kaukana, mutta mitä lähemmäksi vaaleja tullaan, pakko on kuulua myös vaihtoehtoja myös sieltä puolelta. Vaihtoehto on todennäköisesti se, että työllisyys pitää saada kasvuun! Mikä ei sano eikä ratkaise yhtään mitään.
Jan Erola yllätti YLE:n jälkiviisaissa. Puolusti oikein innolla, minkä takia hamas teki lokakuussa 2023 sen terrori-iskun Israeliin. Aivan oikein päätteli, että saadakseen maailman myötätunnon puolelleen ja niinhän tapahtuu kaiken aikaa, myös Suomessa viherkommareiden ja SDP:n tekemän välikysymyksen muodossa. Suomi on muka historian väärällä puolella, kun ei suostu tunnustamaan Palestiinan valtiota. On turha heiltä kysyä, että mitä valtiota tässä oikein tunnustetaan. Älkää kyselkö tyhmiä vaan tunnustakaa. Se on viherkommareiden ja SDP:n asenne.
Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Tulee muistaa, että Hamas on suoraan sanonut että mitä enemmän omia kuolee, sen parempi heille. Ja Hamasin johtajat ovat miljardöörejä.
Ei nyt liity ihan päivän aiheeseen, polittiikkaan kylläkin.
Juudas Soini on keksinyt, että mikä vihreitä vaivaa kun kannatus laahaa syvällä.
Vihreiltä puuttuu johosta MIES! No, ottiatuota en voi olla enempää samaa mieltä hänen kanssaan asiasta kun kuuntelee/katselee virheiden ulostuloja ja kannanottoja viime ajoilta.
Tervehdys, Huru-ukko. Tietysti herää kysymys että miksi vihreitten kannatus pitäisi nousta? Mitä pienempi niillä on kannatus, sen parempi Suomelle.
No joo. Kauaksi on virheät liikkuneet Koijärveltä. Ja alkupeäisistä ajatuksistaan. Olisi ehkä ollut tälle maalle parempi, että olisivat jääneetkin sinne Koijärvelle.
Tervehdys, Huru-ukko. Täysin totta.