VAALIKEPUILUA JO NYT

Joo, se kepu on väsäämässä välikysymystä Suomen työttömyydestä. Pistää vaan miettimään, kun samaan aikaan kyseinen pulju on haluamassa maahamme 40.000 uutta maahanmuuttajaa.

Voi tietysti miettiä, että kepu haluaa haalia Suomeen lisää ulkomaista halpatyövoimaa ja samalla tosin heikentää suomalaisen työttömän asemaa entisestään.

Itse näen, että tässä on kysymys jo seuraavista vaaleista. Kepu heittää viestin vihervasemmistolle ja kertoo, että se haluaa kaikin keinoin päästä seuraavaan vihervasemmistohallitukseen. Jossa se – niin kuin edellisessäkin – oli, ja tulee olemaan vain vihervasemmiston kuuliaisena kiilapoikana.

Joka ei taas kepua haittaa, sillä se vain haluaa olla hallituksessa. Ja se luottaa, että kepun äänestäjät äänestävät sitä edelleenkin uskollisesti.

Tämä ei lupaa hyvää Suomelle. Ja muistutetaan vielä, että tänne Suomeen, korkean verotuksen ja korkean sosiaaliturvan maahan ei pyritä tulemaan kuin elätiksi. Mutta Oy Kepu Ab:tä se ei häiritse.

9 vastausta artikkeliin “VAALIKEPUILUA JO NYT

  1. Tuo 40 000 on per vuosi. Sillä kuulemma saadaan paikattua rääkyvää työvoimapulaa joka on päällä ja pahenee.
    Kepulla on pasmat sekaisin.

  2. Olihan tuossa kuitenkin pientä toivonkipinää, kun perussuomalaiset ohittivat keskustan YLE:n gallupissa. Nythän gallupit eivät tällä kertaa kuitenkaan merkitse mitään, kun perussuomalaiset nousevat reilusti, vaan kaikki mahtuu virhemarginaaliin. YLE:kin yrittää kovasti kammeta jo keskustan suuntaan kutsumalla Kanki Kaikkosen ykkösaamuun droonisodan asiantuntijana. Olisikohan tuo nykyinen puolustusministeri Häkkänen ollut ajankohtainen asiantuntija, ainakin parempi. Pientä vittuilua oli myös YLE:llä hallituksen suuntaan kutsumalla eduskunnan istuntokauden alettua ensimmäiseen ykkösaamuun SDP:n Antti ”natsi” Lindtmanin. Tavallisesti on haastattelussa ollut istuva pääministeri. Riikka Purra ilmoitti jo näin ajoissa, että tavoitteena on olla pääministeripuolue seuraavissa vaaleissa. Hyvä tavoite, mutta ketkä lähtisivät mukaan. Viherkommarit ja SDP ovat ilmoittaneet etteivät lähde rasistipuolueen kanssa samaan hallitukseen. Jäljelle jää kokoomus, keskusta, RKP, kristilliset. Kyllähän niistäkin hallituksen saa kasaan.

  3. Aika erikoinen aloite kepulta. Alkaako Kaikkosen ote puolueesta kadota? Saarikon iso kannatus kyllä kertoi kepulla olevan vahva vasemmistosiipi. Toisaalta siellä on myös oikeammalle suuntautuneita, jotka voivat tällä menolla siirtyä ps:n äänestäjiksi.

  4. En tiedä, minkälaiseen asentoon aivonystyrät pitäisi vääntää, että ymmärtäisi tämän yhtälön eli maahan, jossa on laskutavasta riippuen 300.000 työtöntä, pitäisi joka vuosi haalia ulkomailta lisää 40.000? Muistan kun kuulin tästä aivopierusta ensimmäisen kerran, nauroin melkein vedet silmissä. Ei kai suomalaiset nyt sentään niin tyhmiä ole, että lähtevät ainakaan tästä älynväläyksestä keskustan kelkkaan. Mitään ei ole näköjään opittu ja Annikakin on lähtenyt talousoppeineen helpompaan hommaan ja moni muukin entinen ministeri kansainvälisen politiikan pyrstötähden saattelemana.

    Rouva Ano

  5. Kepu voi vaatia tuollaisia määriä työvoimapulanpaikkaajia sillä ei ole suurta pelkoa siitä että heitä kovin paljon kepun kannatusalueille valuisi.

    1. Äläs nyt,kun näitä tarpeeksi valuu Suomeen,niin käy kuin Ruotsissa.
      Siellähän joka kunnan on pakko ottaa näitä ikielättejä.
      Ja Suomessakin on käsittääkseni näitä salaisia suunnitelmia omien kansalaisten asumusten pakko otosta kehitysmaalaisille ,jos niitä alkaa hönkimään oikein kunnolla rajan yli.

  6. ”Jäljelle jää kokoomus, keskusta, RKP, kristilliset. Kyllähän niistäkin hallituksen saa kasaan.”
    Minä jättäisin tuon ilta-ja aamulysypuolue RKP:n pois listalta. Yksi kalleiimiksi tullut puolue suomalaisten kannalta. Ja samaan kyytiin voisivat sitten laittaa ruåtsalaisten säätiöt verolle ja hakaniemen sakilaistenkin vastaavat yleishaitallisina ”himoverotusen piiriin”

  7. Tässä vähän aikaa sitten oli juttua, kuinka Suomen väkiluku täytyy noostaa seitsemään miljoonaan, koska Suomi tarvitsee maahanmuuttajia koska Suomi tarvitsee maahanmuuttajia.

    Mikäpä siinä – jos se maahanmuutto muodostuisi kotimaansa islamisaatiota pakenevista kantakirjaruotsalaisista, jotka tuovat ammatitaitonsa mukanaan.
    Mutta eihän sellainen maahanmuutto tietenkään kelpaisi niille, jotka asiasta saavat päättää.

    Ensinnäkin tulijoiden on oltava the Varsinaisia Maahanmuuttajia™.
    Toiseksi niistä medelsvenssoneista tulisi aivan vääränlaisia äänestäjiä Finskersvensker Folksgruppenförarepartietille, jonka ne ottaisivat nopeasti haltuunsa ajamaan paljon Perussuomalaisia tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa.

    Se ei kerta kaikkiaan käy, sanoivat Lapinlahden Linnut.

  8. Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Totean tähän vaan, että sitä maahanmuuttoa on vaadittu Suomeen jo kymmeniä vuosia. Eikä olla juuri muuta saatu kuin lisää elätettäviä. Kepu taas on ankkuroimassa itsensä vihervasemmiston apupuolueeksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.