KANSALAISUUS JA VASEMMISTO

Lukija on hyvin tietoinen siitä, että jo kauan aikaa Suomen kansalaisuuksia on jaettu kehitysmaalaisille niin kuin ämpäreitä marketin avajaisissa. Nyt – lopultakin – eduskunta kiristää tätä touhua. Kansalaisuuteen ei riitä Kelan elatus ja kansalaisuuden voi jopa takautuvasti poistaa.

Tämähän on täysin järkevä päätös, joten luonnollisesti vihervasemmisto äänesti sitä vastaan. Niin kuin persujen Joakim Vigelius totesi: ”SDP:n linja on, että Kelan etuuksilla turvattu toimeentulo olisi kansalaisuutta haettaessa tarpeeksi.”

Tämähän on täysin ymmärrettävää. Kehitysmaalaisten maahanmuutto on vihervasemmistolle itsetarkoitus ja palvottava kultainen vasikka. Sitä se on ollut jo noin 30 vuotta. Lisäksi se on viime aikoina huomannut, että kehitysmaalaisista juuri vihervasemmisto saa itselleen takuuvarmoja uusia äänestäjiä. Ja tätä linjaa vihervasemmisto haluaa jatkaa, sillä se ei osaa katsoa nenäänsä pidemmälle.

Yhtä kaikki voi sanoa, että vihervasemmisto on erittäin vaarallinen tälle maalle ja kansalle.

43 vastausta artikkeliin “KANSALAISUUS JA VASEMMISTO

  1. Tämähän on loistava uutinen! Nyt vaan toimeenpanoon.

    Aluksi kaikilta niiltä raiskarimatuilta, jotka ovat rangaistu eli eivät ole eläneet nuhteettomasti ja kansalaisuus on (jostain järjettömästä syystä) lahjaksi annettu, on otettava Suomen kansalaisuus pois ja suunta takaisin kotimaahansa. ASAP.

    Samainen vihervasemmisto on muuten ollut äärimmisen hiljaa Hamasin viimeaikana tekemistä tekemistä petturi-/luopioteloituksista Gazassa. Miksi? Eikö tuommoinen julkinen niskalaukausteloitus ole ihmisoikeusrikkous?

  2. Vihervasemmisto on tosiaan tälle maalle ja vähän muillekin maille haitallinen – jopa vaarallinen porukka.

    Vaan karkeasti ottaen kolmasosa kansakunnastamme äänestää puolueita, jotka ovat avoimen vasemmistolaisia. Mitä nyt jotkut vihreät välillä yrittävät muuta esittää, mutta vasemmistolainen puolue sekin tekojensa perusteella kiistatta.

    Toinen kolmasosa kansakunnasta äänestää porukkaa, joka on piilovasemmistolaista. Tähän kategoriaan kuuluu tietenkin ruotsalainen kansanpuolue, osa kepusta ja kokiksistakin. Myös persulaisissa on vasemmistolaisittain ajattelevaa porukkaa, joskaan ei ihan kaikissa asioissa.

    Sitä kai sanotaan Overtonin ikkunaksi, joka aiheuttaa eräänlaisen harhan. Amerikassa kokikset asemoitaisiin huomattavasti enemmän vasemmalle kuin täällä Suomessa.

    Se tiedetään ja varsin yleisesti tunnustetaan, että liian suuri kallistus vasemmalle johtaa turmioon. Mutta näyttää siltä, että suurin osa äänestäjistä ei tätä syystä tai toisesta halua sisäistää.

  3. Kansalaisuusvaatimus tulee ulottaa myös kunnallisvaaleihin. Ja tietenkin Kelan etuihin.

  4. Tervehdys hepalle, Bonelle ja Tapsalle vaan & kiitos hyvistä kommenteistanne ja lisäyksistä.

  5. Jos lehdistö ja yle käsittelisivät maahanmuuttoa asiallisesti ja rehellisesti sitä vastustettaisiin yleisesti. Sillä MIHINKÄ tarkkaan ottaen Suomi tarvitsee esim. somaleja? Sitten kun somaleja on joka ikisessä notkelmassa on myöhäistä ymmärtää niitä ongelmia, joista pitäisi keskustella nyt, tänä päivänä.

    Huomautan tähän, ettei minulla sinänsä ole mitään erityistä juuri somaleja vastaan, mutta he aiheuttavat kaikkialla maailmassa samanlaisia ongelmia ja tällä ei ole mitään tekemistä ihonvärin kanssa. Kyseessä on somalien kulttuuri, jotan pidän monella tapaa hyvin vastenmielisenä, karmeimpana esimerkkinä tyttölasten sukuelinten täydellinen silpominen.

    Tietoa somalien sopeutumisen vaikeuksista ja loputtomista ikävyyksistä vastaanottaville maille löytyy kaikkialta länsimaista, esim. somalit Minnesotassa (USA) tai somalit Ruotsissa.

    Se, että suomalainen vihavasemmisto (pitää sisällään myös vihreät) haluaa haitallista maahanmuuttoa lisättäväksi tarkoittaa, että poliittisessa päätöksenteossa on paljon ihmisiä, jotka siitä hyötyvät, usein aivan suorannaisesti. Loput ovat idiootteja, jotka eivät todellakaan ymmärrä mistä on kyse.

    Yrjö on oikeassa vaarasta, sillä se suomalainen Suomi, jossa me vielä nyt elämme tulee tuhoutumaan, jollei sitä nousta aktiivisesti vastustamaan.

    1. Hyväuskoiset hölmöt ovat yliedustettuina niissä piireissä, joissa vasemmistolaiset, vihreät, feministit, sateenkaariväki ja muslimit ovat ihmisoikeuksista paasaavia ylimpiä ystävyksiä.

      Rouva Ano

  6. Samaa mieltä isännän kanssa, mutta on kovin vaikeaa minulle ymmärtää, miksi harjoittaa omaa yhteiskuntaa rikkovaa politiikkaa?
    1) Onko tuo itsetuhoista käytöstä? Kun minä mokaa, kaikki mukana!
    2) Kuvitteleeko joku oikeasti, että jokin länsimaisen mallin kilpailija on parempi? Kaikki kilpailijat ovat autoritarismeja (ks. Kiina)!

    Yksi selitys tuolle yhteiskuntamme rappeutumiselle on mamun lisäksi se, että menetämme yhteyden historiaamme ja traditionalismiimme. Me emme enää osaa jatkaa ja kehittää yhteiskuntaamme. Olemme väsyneitä.

    Jonkin reconquistan tulisi herättää meitä?!
    Ajatuksena, mutta vakavana! Olemmeko tuossa tilanteessa, jossa tulee tarttua aseisiin?!

  7. En haluaisi tarttua aseisiin. Mutta historissamme tiedämme tilanteita, joissa on pitänyt tarttua aseisiin, kun hallinto on mennyt vit..x. Brittien 1688 ja franskien 1789 olivat hyviä asioita, vaikka seuraukset eivät aina hyviä olleetkaan.

    Nuo molemmat maat vaatisivat jotakin tuonkaltaista muutosta, koska molempia maita (Britannia ja Ranska) hallitsevat regiimi, joka ei enää elä kansan tuella ja luottamuksella.

    Vallankumoaminen on se helpompi asia. Vallan uudelleenluominen on se vaikeampi asia. Mitä tilalle… En minäkään oikein tiedä, mitä rationaalisempaa tai oikeudenmukaisempaa mallia loisimme ja miten. Tuo ajatus on v…n. päätärikkova ajatus. Yhteiskunta ei toimi hyvin, mutta en minä parempaa keksi, keksiikö kukaan oikeasti?

  8. Tuleeko kenellekään mieleen yhtään hyvää asiaa, jonka viherkommunistit olisivat saaneet aikaan?

    Kyse on siis neuvostoimperiumin romahtamisen jälkeen kodittomiksi jääneistä stalinisteista, jotka kaappasivat Vihreän liikkeen levittääkseen sen kautta anarkismia.
    Eikä sen puoleen, alkuperäisten koijärveläisten aikaansaamikseen julistamat ympäristösuojelusaavutukset olivat nekin lähinnä SDP:n poliittisia reaktioita touhun hillitsemiseksi:

    siellä tajuttiin jo silloin, miten helposti taistolaiset voisivat soluttaa ja vallata tämän risupartojen ja hippityttöjen liikkeen muuttaen sen terroristijärjestöksi kylvämään tuhoa luonnonsuojelun valekaapuun pukeutuneina.

  9. Tervehdys alianor d’aquitanelle, dupontille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    alianor d’aquitane: Niin. Kokemuksesta pitäisi oppia. Mutta vihervasemmisto haluaa kieltää kokemukset.

    dupont: Tämä yhteiskuntajärjestelmä olisi täysin toimiva. Länsimaalaisille. Ja niitä varten se on kehitettykin. Ja aseisiin joudutaan tarttumaan. Tosin sen jälkeen kun islamilaiset tekevät sen ennen meitä.

    Qroquius Kad: Ei. Ei tule mieleen ensimmäistäkään.

  10. Mamut saavat äänestää kunnalisvaaleissa ja kunnissa on edelleen paljon valtaa. Siksi vasemmisto halajaa lisää mamuja, että voivat betonoida valtansa kunnissa. Tämähän nähtiin jo edellisissä kunnalisvaaleissa. Kepu ei enää ole Suomen kuntien valtias vaan äässsdeepee. Ne kävivät vaalikampanjaansa mm arabiaksi, somaliaksi ja muutamalla muulla kielellä.
    Kuntaan loisimaan päässyt mamuhan äänestää sitä puoluetta joka lupaa, että sohvalla loikoilu veronmaksajien piikkiin jatkuu edelleen ja lisää massia on tulossa.
    Kuntavaalilaki tulisi uudistaa niin, että vain kansalaisilla olisi äänioikeus.
    Kansalaisuuden myöntämisessä ollaan menossa oikeaan suuntaan mutta edelleen olisi varaa kiristää.
    Taannehtevasti ei lakia voida soveltaa. Taitaa historiamme ainoa taannehtavasti voimaan tullut laki olla laki sotasyyllisyydestä ja sitä ovea ei vasureille pidä enää avata.
    Oltaisiin tänne kirjoittelevat jossain vaiheessa taannehtavasti ääärrimmäisen vaarallisia taparikollisia joiden paikka olisi uuni.

  11. Kun kuulin, millä perusteilla vasemmisto vastustaa kiristyviä kansalaisuusvaatimuksia, maassaoloaika kasvaa, täytyy ansaita omia tuloja saadakseen kansalaisuuden, on elettävä nuhteettomasti, niin alan tajuta kuinka rajusti vihervasemmisto on luopunut suomalaisten yhteisen hyvän ajamisesta ja kuinka tiukasti he katsovat asioita maahanmuuttajien näkökulmasta. Vihervasemmisto osoittautuu globalistiksi sanan kielteisimmässä merkityksessä. Vihreille tiukennukset estävät kotoutumista ja luottamusta yhteiskuntaan, mikä osoittaa, kuinka pahasti harhainen puolue Vihreät on, ja kuinka vähän se välittää luottamusyhteiskunnan säilyttämisestä ja kuinka tärkeää on ajaa vain maahanmuuttajien etuja. SDP äänesti myös koko voimallaan kiristyksiä vastaan, valtaan pääsemiseksi tarvitsevat maahanmuuttajien äänet, ja veronmaksajien rahat voidakseen maksaa tarvitseville palkkion. Perussuomalaisten hallitusvastuu on tullut tämän lain läpiviemisellä kunnialla hoidetuksi, eikä pelkoa ole, ettei linja pitäisi tulevaisuudessakin.

  12. Vasemmistoliitto ei edes peittele sitä, että ovat avoimen suomalais-ja suomivihamielinen liike.
    Kaikkea kannatetaan mikä vahingoittaa kansaamme ja maatamme ja päinvastoin.
    Armeija tulisi pitää niin heikkona, että halutessaan ryssä kävelisi päivässä yli, matuja pitää saada elätiksi ja paljon. Niiden mukanaan tuoma rikollisuus on vain plussaa.
    Kansantalous tulisi romahduttaa kunhan puolueen johdolla vaan massia riittäisi ja tietenkin matuilla etteivät ala riehumaan nykyistä enemmän.
    Rajalakia vastustivat hampaat irvessä vaikka jo silloin oli tiedossa, että sieltä tuli ja olisi jatkossakin tullut sotilastaustaisia paskiaisia.
    Jalkaväkimiinat olivat ihan ehdoton ei. Olisihan maahantunkeutuva ryssä voinut päästä prosessin aikana kaviostaan.
    Vasemmistoliitto on mitään peittelemätön maanpetospuolue.

  13. Suomen uutiset tänään
    Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”

    1. Tuo on juuri sitä mitä tarkoitan. Vihervasemmisto ei vaan ajattele omaa uraansa pidemmälle. Jossain vaiheessa siellä vatuustossa on yksi tai kaksi Horttanaista ja loput ovat mohammedejä ja muita matuja.
      Mitenkähän mahtaa mennä rahat jakoon ja mikähän mahtaa olla kunnallisveroprosentti niille harvoille vielä työtä tekeville Horttanaisille?

    1. Ihan kaikkea. Se on ääsdeepeen seuraava halllitusohjelma.
      Lisää veroja? Aivan varmasti.
      Lisää matuja? Aivan varmasti.

  14. Nyt on tapahtunut omituisia:
    Feyris Nyannyanin blogi, joka poistettiin samaan aikaan kuin aiempi Yrjöperskeles on palannut takaisin:

    https://animesitaatit.blogspot.com/

    Jos tuo on totta eikä joku jekku (en ymmärrä miten olisi), kysy ihmeessä Feyrisiltä miten hän sai bloginsa takaisin, jos voisit tehdä saman perässä.

  15. Täälläkin tapahtuu omituisia:
    lähettämäni kommentti ei tule ruutuun näkyviin odottamaan julkaisua.

    1. Yritin siis kertoa, että Blogger-blogi joka poistettiin samaan aikaan kuin tämän aiempi versio on palautettu.
      En ilmeisesti saa tänne blogin osoitetta enkä uskalla laittaa nimimerkkiäkän, mutta pyysin häntä kertomaan sinullekin miten oikein teki sen, jos voisit itsekin tehdä saman perässä.

  16. Tai kokeillaan:
    Feyris Nyannyan on saanut alkuperäisen bloginsa takaisin.

  17. Englannissa näkee miten vaarallista on antaa näille äänioikeus. Muslimipormestareita ja vaikuttajia kaikkialla

    Ja sitten tuolla vielä tuo kauhu pm
    Starmer ajamassa noiden etuoikeuksia.

  18. Tervehdys Qrroquius Kadille ja Heikille & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: En usko, että saan vanhaa blogiani takaisin. Se tuli niin kertakaikkisen selväksi.

    Heikki: Jep. Britannia on painajaismainen esimerkki. Siellä faktojen kertomisesta pääsee linnaan.

  19. Itsekin pahoin pelkään Yrjöperskeles ykkösen olleen aivan liikaa eräiden ohuenohuelle sietorajalle, mutta jos Feyris kertoo miten sai omansa takaisin niin onhan siinä jotain mitä voi yrittää.

    1. Kandee pysytellä täällä piilossa niin kauan kuin mahdollista. Antaa stasin häärätä muualla.

      1. No, oonpahan ny kumminki sanonu, sanoi Martti Hakala.
        Se oli kuitenkin hyvin pieni liike, jolla Feyris sai bloginsa takaisin.

  20. Ot: iltalehden mukaan Viking Gracella on tapahtunut joukkoraiskaus. En kyllä aio pidätellä henkeäni mutta ei taida syyllisiksi epäillyistä löytyä yhtään Pekkaa tai Anttia.
    Raiskaus on aina tekijöiden vika mutta pistää pikkasen ihmettelemään kuinka kujalla Suomalaiset naiset, ikään katsomatta ovat kun ne lähtee noiden mukaan.
    Eikö perkele mikään hälytyskello kilkata?

    1. Semminkin kun noista matujen tekemistä raiskauksista saa lukea ihan jokainen päivä.
      Ei vaan mene suominaisen ajatuksenjuoksu jakeluun. En minä esmes lähtisi pussaamaan kobraa suulle periaatteella ” ehkä se on kiva kobra”.
      En halua syyllistää uhria mutta on tuossa nykyisin aika paljon omaa tekemistä mukana.

    2. Hell-Sinkin Totuus kertoo, että Ståckhålmin påliisin tiedottaja Mats Eriksson kertoo, että uhri ja epäillyt olivat Suomesta mutta ei vahvista kansalaisuuksia.
      No siinähän se vahvistus tulikin!

  21. Nyt kun tämä vitutuksen loputon laari aukesi niin otanpa erään mieltäni kaihertaneen asian tai paremminkin termin tarkempaan käsittelyyn.
    Suomen Uutiset kirjoitti tänään ”toksisesta maskusiilisuudesta” eli siitä ettei äijät halua olla pullantuoksuisia koti-iskiä.
    Vihervasemmiston mielestä, ehkä, miehen pitäisi olla jokin reinot jalassa laahustava kodinkoneen ja seksilelun yhdistelmä kun samaan aikaan rouva menee jakkupuku päällä ja tekee bisnestä jossain veronmaksajien kustantamassa laitoksessa.
    Kaikki muut miestyypit ovat vihervasemmiston mielestä toksisia, ei tosin neekerit ja arabit. Ne ovat silleen ”erilaisia”.
    Akat hakee noista mamuista ”jännämiehiä” ja kun osuu kohdalleen niin jännä voi mennä hautaan asti.
    Väitän, että tulevaisuudessa tämmönen meikän tapainen, entinen aika jänmämies on kovaa valuuttaa.
    Eläkeukkona metsästän ja kalastelen. On aikaa joskus urpuuttaakin vaikka ei olisi syytäkään.
    Kahden viikon päästä pikkubroidin ja vanhimman pojan kanssa Kuhmoon metsälle.
    Poika ottaa mukaan koiran. Pitää olla aika varovainen sen kanssa. Siellä on helvetisti susia.
    Viimeksi kun käytiin niin paikalliset sanoivat ettei jäniksiä enää ole. Sudet ja ilvekset syöneet kaikki.
    Lintua on ja paljon.
    Ei valtionmailla tuossa suunnassa ole tunkua.

  22. Yrjö tuossa sanoi: ”yhteiskuntajärjestelmämme on sopiva meille”, mitä vähän joudun kritisoimaan. Emme me kykene suomalaisittain kattamaan nykyisiä eläkevelvoitteita, koko järjestelmä tulee arvioida uusiksi. Tietyn kaltainen henkilökohtainen eläkesäästötili, olisiko tuo se korvaava malli?

    Afrikan ja Lähi-idän ihmisten tuominen tuohon yhtälöön on kusemista omiin muroihin. Tuo on pelkkää negatiivista kehitystä. Kaikki me tiedämme sen, jopa vihervasurit, että maahanmuutto tuo enemmän ongelmia kuin apua. Ero on vain siinä, että vasurit valehtelevat.

  23. Asiasta kolmanteen.Tekoäly ei ole mikään neutraali vastaaja.
    Kysyppä siltä vaikka esim.politiikassa äärioikeistosta,ilmastonmuutoksesta,hiilidioksidipäästöistä,lajikadosta, kehitysmaalaisten exponentaaliesesta sikiämisestä,sukupuolten moninaisuudesta?! Jne.jne.
    Vastaukset ovat kuin vihervasemmiston käsikirjasta.
    Se ei todellakaan ole mikään neutraali vastauksessaan.

    PS.Mitä kertoo se,että maailman voimakkaimman maan johdossa oli 4 vuotta perään katsottava dementikko.
    Normaali elämässä tälläinen pidetään ainakin Suomessa vanhainkodissa lukkojen takana,että ei lähde hortoilemaan pakkaseen kuolemaan.

    1. Se piti vielä sanoman,että totta kai tekoäly on luojansa näköinen.
      Siellä Kalifornian Piilaaksossa ei taida juuri esim. persuja olla tekoälyn kehittäjissä.
      Kyllä ne on arvoliberaaleja vihervasemmistoon kallellaan olevia.
      Ja se tottakai näkyy tekoälyn vastausten painotuksissa ja asenteissa.

  24. Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Mitä tekoälyyn tulee, niin minä en sitä itse käytä ollenkaan.

    1. Jos teet kuukkelilla haun ihan mistä tahansa niin ensimmäisenä lävähtää tekoneron ehdotus nenän eteen. Halusi tai ei.

  25. Hei, Dupont! Eläkesysteemi ei varsinaisesti ole olennainen osa Suomen yhteiskuntajärjestelmää. Tämähän käsittää parlamentaarisen demokratian, itsenäisen oikeuslaitoksen, yhdenvertaiset kansalaisoikeudet edetä vaikka miten alhaalta vaikka mihin, merikrotaattiset periaatteet julkisten virkojen täytössä ja vaikmitä. Näihin hyviin heiniinhän on kuseskeltu kautta aikojen, ehkä kiihtyvällä vauhdilla. Vaan näihin pitäisi nojata.

    Mitä kansalaisuusstatukseen tulee, olisi mielestäni syytä harkita ”kansalaisluottamus”-käsitteen palauttamista. Etenkin maanpetturuus olisi hyvä syy menettää tuo.

  26. Tervehdys, Achtung. Tämä on täysin totta. Ja se on rakennettu nimenomaan suomalaisia varten. Haittamaahanmuutto rapauttaa sen.

  27. Jos laki maanpetturuudesta otettaisiin käyttöön niin ketä meille jäisi valtiota johtamaan?

  28. Työeläketurva karttuu Suomessa tehdystä työstä. Kyllä eläkkeet ovat olennainen osa Suomen yhteiskuntajärjestelmää. Eläketurvasta päätetään eduskunnassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.