NYRKKIPALLOA JA HYVÄOSAISEN RUIKUTUS

Ensinnäkin sitä nyrkkipalloa. Jota suomalaisten keskuudessa kutsutaan jalkapalloksi. Uutinen Espoosta:

Espoon Suvelassa Kirstin koulu ilmoitti perjantaina kolmasluokkalaisten oppilaiden vanhemmille, että lapsia kielletään pelaamasta välitunnilla jalkapalloa.

”Muutos johtuu siitä, että jalkapallon pelaaminen on johtanut toistuvasti väkivaltatilanteisiin ja kiusaamiseen eikä sääntöjä ole pystytty aikuisen ohjauksesta huolimatta noudattamaan”, viestittivät opettajat.

Miksikäs näin? No, kyseisessä koulussa oli jo vuonna 2022 69 prosenttia vieraskielisiä. Ja niin kuin lukijakin tietää, näitten rikastettujen keskuudessa jalkapallo voi helposti vaihtua kesken ottelun nyrkkeilyksi. Kas kun impulssikontrolli on nolla. Mutta joo, Kirstin koulussa kasvatetaan Suomen kipeästi tarvitsemia huippuosaajia.

Ja sitten sitä ruikutusta. Sitä tarjoaa demareitten pehmolelu Nasima Razmyar:

Kyseinen nainen on täysin väärässä ja todennäköisesti hän tietää sen itsekin. Ainoa syy, miksi hän on noussut asemaansa on nimenomaan hänen etnisyytensä. Tavallisena suomalaisena hän olisi maksimissaan joku kunnanvaltuutettu. Mutta kävelevänä solidaarisuuspokaalina hänellä on vain taivas rajana. Oli osaamista eli ei.

Kun on nainen ja oikean värinen, niin valtamediassa saa aina palstatilaa. Ja huikean uran itselleen.

3 vastausta artikkeliin “NYRKKIPALLOA JA HYVÄOSAISEN RUIKUTUS

  1. No niin, nythän saatiin niitä kaivattuja kivoja pelihetkiä.
    Niinkuin joku ajatusten valo loihe lausumaan reilu kymmenkunta vuotta sitten. Tuliko peräti tv:ssä tämä aivopieru, jotenkin näin muistelen?
    Sitä saa mitä tilattiinkin…

  2. Razmyar voisi lopettaa jatkuvan ruikuttamisen rasismista ja näyttää, että on hyväksynyt uuden kotimaansa kulttuurin ja arvot, sekä osoittaa kiitollisuutensa siitä, että saa elää elämää, josta miljoonat musliminaiset voivat vain haaveilla. Sen on suomalainen yhteiskunta tarjonnut hopealautasella.

    Rouva Ano

  3. Mamuista koostuvissa mistä tahansa lajeista muodostuu aina lopulta vapaaotteluita, jopa shakista.
    Noilla marakateilta kun ei se viidakko tai aavikko ole koskaan lähtenyt geeneistä.
    Natsima taas ulistessaan unohtaa sopivasti sen, että hänet eduskuntaan äänestäneet ovat valtaosin kantasuomalaisia valkoisia naisia mutta mitä nyt lillukanvarsiin takertumaan. Kaikki on hänen värinsä syytä, rasimi nyyh ja sillä sipuli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.