IDÄSSÄ ON KAIKKI?

Helsingin Pravda jatkaa monikultturismin propagandaa. Nyt haastatellaan itähelsinkiläisiä ”nuoria” jotka eivät kylläkään ole suomalaisia. Ja mitä he kertovat?

Helsingin keskustassa on liikaa ruuhkaa ja ”erilaisia ihmisiä”. Itä-Helsingissä on kavereita ja kohtaamispaikkoja.

Osa nuorista ei juuri poistu Itä-Helsingistä eli ”Idästä”. Siellä on tekemistä, hengailupaikkoja ja kavereita riittämiin.

Näin kertovat jututtamamme nuoret Vuosaaressa ja Itäkeskuksessa.

Kontulassa asuvat ja samassa koulussa tutustuneet Shadiya Ahmed ja Amira Abdi juttelevat rannalla. Heidän kaksi kaveriaan on paraikaa vedessä pulikoimassa.

Juttuhan on maksumuurin takana, mutta tuosta kyllä selviää olennainen. Mistä Pravdan toimittelijatar oikein kertoo? Tietysti siitä, että Suomeen on syntymässä/syntynyt rinnakkaiskulttuureita jotka eivät ole Suomen ja suomalaisten kanssa missään tekemisissä. Muuten kuin suomalaisten elättäminä. Ja nämä rinnakkaiskulttuurit ovat säännöllisesti islamilaisia.

Sinänsä termi ”nuori” on ollut Valtamediapuolue VMP:n käytössä jo parikymmentä vuotta. Sillä ei koskaan tarkoiteta suomalaisia nuoria, mutta yleistetään nekin koskemaan sitä, mitä haittamaahanmuuttajat tekevät.

Sinänsä muuten nämä ”nuoret” sanoivat selvästi sen, mikä on muutenkin selvää – paitsi vihervasemmistolle – että he eivät ole suomalaisia. Heistä ei koskaan tule suomalaisia.

 

5 vastausta artikkeliin “IDÄSSÄ ON KAIKKI?

  1. Suomalainen yhteiskunta kaataa rahaa kotouttamiseen ja samalla tulijoiden oman poikkeavan kulttuurin ylläpitämiseen. Eikö tässä ole perustavaa laatua oleva ristiriita? Romanien integroituminen yhteiskuntaan on vieläkin kesken, mutta edelleen kuvitellaan, että kehitysmaista tuleviin kohdistetut samanlaiset metodit tuottavat erilaisen lopputuloksen. Kuitenkin joka puolella Eurooppaa on todettu, että jo toinen sukupolvi haistattaa pitkät länsimaiselle elämäntavalle; vain ilmaiseksi saatu elintaso kelpaa.

    Rouva Ano

  2. Jussikin masentui elämäkerran mukaan, kun huomasi, että mitään ei oikein ole enää tehtävissä demokratian keinoin. Kansa on tiensä valinnut. Tähän voisi tosin huomauttaa, että taikaseinän lakkauttaminen ajaisi kyllä porsaat kotiin, mutta demokratiassamme sellaisen aikaansaaminen lakiin ”tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden” aikakaudella näyttää mahdottomalta.

    Eilen oli uutinen, että Itä-Helsingissä pari nuorisojoukkoa otti veitsin yhteen keskenään. Onko tosiaan härmän häjyt puukkojunkkarit tehneet kampakin keskuuteemme vai ketkäs siellä puukkohippastelee…?

  3. Valtamedialle nämä keskenään kisailevat ulkomaalaiset nuoret ovat lemmikkejä, joiden hyvinvointi ja viihtyminen kertoo asioiden olevan kunnossa. Ei mitään hätää, vaikka hätä on silmien alla, vieras väkivaltainen naisia alistava kulttuuri asuu, elää ja lisääntyy keskenään muodostaen uhan kantaväestölle. Ei aikaakaan kun idän ”erilaiset ihmiset” pakenevat alueelta ja jättävät elätettävät keskenään harjoittamaan ’monikulttuuria’, suomalaisvihamielinen toimittajakunta käy sitten tekemässä juttuja eksoottisista ekstremistisistä oikean uskon kaupunginosista, jonne uskaltaa astua vain poliisisaattueessa. Kaikkialla Euroopassa näin on käynyt, kehitysmaista ei tule länsimaihin sulautuvaa tuottavaa ja arvoihin sopeutuvaa väkeä. Pakolaisten palauttaminen omiin maihinsa alkaa olla monissa maissa jo välttämättömyys, jotta kansallinen yhtenäisyys ja oma kulttuuri säilyisi.

  4. Tervehdys Tapsalle vaan ja Bogreolille & kiitos kommenteistanne.

    Tapsa vaan: Valitettavasti Jussi taitaa olla oikeassa.

    Bogreol: Totta. Valtamedia kirjoittaa siitä utopistisesta mielikuvasta jonka se on kehittänyt islamilaisista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.