No niin. Demarit ovat nostaneet – taas kerran – persuvastaista älämölöä siitä, että persujen Riikka Purra puhuu totta. Ja VMP luonnollisesti antaa julkisuutta tuolle älämölölle. No, mikäs se Riikka Purran synti oli tällä kertaa? No tämä:
Ja tottahan tuo on. Ollut kymmeniä vuosia. ETA-maiden ulkopuolelta Suomeen on marssinut kehitysmaalaisia eli pääosin islamilaisia haittamaahanmuuttajia pysyvälle elatusautomaatille. Demarit syyttävät perussuomalaisten rasismia siitä, että tänne ei tule niitä, joita ei ole ennenkään tullut.
Kerrataan: Syy siihen, että varsinaisia huippuosaajia ei tule Suomeen on Suomen korkea verotus ja korkea sosiaaliturva. Ja sitä eivät ole saaneet aikaan perussuomalaiset vaan edelliset hallitukset. Erityisesti demarit.
Huomattavaa on, että demarit käyvät jo nyt vaalikamppailua ja heidän pääkohteensa ja huolen aiheensa ovat kehitysmaalaiset. Ja suomalaisten syyllistäminen siitä kun kaikki eivät osallistu vastuulliseen valehteluun ja pakkorakkauteen. Mites se menikään, joo ”oma kansa ensin-ajattelu on vahingollista”.
Seuraavat vaalit alkavat ihan oikeasti pelottaa.
Äärimmäisen vastenmielistä tuo demareiden käyttäytyminen. Kristallinkirkas tilastollinen tosiasia sivuutetaan, koska se on epämiellyttävä. Sitten koetetaan ohjata keskustelu itse asian ohi väittämällä, että persulaiset karkottavat huippuosaajat. Hyi sentään.
Kannattaisi demareiden järjestää itselleen viikottainen ekskursio Paasikiven patsaalle. Ja kasvattaa selkäranka.
Tervehdys, Bone. Demareilla varmaan joskus oli selkäranka mutta viimeistään 1990-luvulla se näivettyi.
On se kauhia puolue tuo perussuomalaiset, kun se pelkällä olemassaolollaan estää niiden neurokirurgien, avaruusinsinöörien, atomitutkijoiden, kvanttiasiantuntijoiden, tekoälyasiantuntijoiden, lääkäreiden, insinöörien jne. tulon Suomeen tekemään töitä. Tässähän onkin voinut käydä niin, että VMP onkin ollut oikeassa tänne tulijoissa, kuten ovat mainostaneet, että tulijoissa olisi ollut suuri joukko näitä aikaisemmin mainittuja erikoisasiantuntijoita, mutta onkin käynyt niin, että ovat kuulleet, että Suomessa on sellainen puolue kuin perussuomalaiset ja ovat välittömästi tehneet peruutusliikkeen. Eihän me nyt sellaiseen maahan voida mennä. Näin kävikin sitten esim. 2015 suuren maahantunkeutuja-aallon mukana ei tullutkaan erityisasiantuntijoita vaan sotilaskarkureita, partalapsia ja muita lampsijoita. Naisia ja lapsiakin piti olla hädänalaisissa suuri joukko, mutta 90% taisi olla miessukupuolta. Tämä kaikki, että viimeisen 10 vuoden aikana tänne ei ole tullut valtavasti niitä erikoisasiantuntijoita, on tietysti perussuomalaisten syy. Muistihan 2015 silloinen sisäministeri Petteri Orpo muistuttaa, että turvapaikan hakijoiden motiivien arvostelu on RASISMIA. Rasismi-sana oli jo silloin voimissaan. Sillä on sanana samanlainen voima, kun Juha Vainion laulussa sanalla (kauhea) kankkunen. Molemmat lannistavat vaikka minkälaisen voimamiehen.
Demareja kutsuttiin todella ennen valtionhoitajapuolueeksi, siitä on autoritaarisessa liberaalihengessä tullut pehmeä humanistinen avoimien rajojen puolue. Demarit ajoivat tuolloin tavallisten suomalaisten asiaa. Nyt heillä ei ole oikein muuta sanomaa kuin perussuomalaisten vastaisuus ja maahanmuuttomyönteisyys. Kokonaisedun huomiotta jättävä lyhytnäköinen jakopolitiikka kuuluu myös demareiden erityisosaamiseen. Heille sopii hyvin, että maahanmuuttajat ovat hätää kärsiviä, ihmisoikeuksia janoavia Suomelle kalliiksi tulevia integraatioon heikosti pystyviä kehitysmaalaisia. Demarit käyvät vaalikampanjaa hyveellisellä moralisoinnilla ja rasismilla ratsastaen, realistiset Suomen ja suomalaisten edun mukaiset kannanotot puuttuvat täysin.
Puheenjohtajana Lindtman on heikko, häneltä puuttuu uskallus puhua asioista niiden oikeilla nimillä, maahanmuuttajien asema on hänelle tärkeä, mutta ongelmista heidän kohdallaan on vältettävä puhumasta. Lindtmanista huokuu epävarmuus, yrittää olla rikkomatta suosion kehää ja siksi puhelee ympäripyöreitä tai hentomielistä köyhän asiaa. Tuppurainen ja Razmyar räväkämpinä kerätköön naisäänet.
Tervehdys Tuntemattomalle Taaville ja Bogreolille & kiitos kommenteistanne.
Tuntematon Taavi: Joo, ”painonnostajakin kynsissä sen vaikeroi”.
Bogreol: Määrittelit niin demarit kuin Lindtmanin täysin kohdalleen.
Antti vaikeroi lauantaina al-yleerassa, että tämä hallitus velkaanuttaa Suomea paljon enemmän kuin marini viisi v..ittua konsanaan. Nyt on esim. Suomen uutiset tehnyt faktantarkistuksen noihin antin väittämiin ja niissä todetaan antin puhuvan vastoin parempaa tietoa. Eli valehtelevan. Kaipa se on sallittua kun se tapahtuu eduskunna ulkopuolella, siellähän ei saa sanoa, että joku eustaja valehtelee.
Ja siksi toisekseen, nykyhallituksen suuri velanotto on seurausta marinin ja ”bussiksuki” rinteen rahaa on sloganista. Kun ne korot perkeleet ovat aivan eri kuin edellisten suhmoroijien nollakorot, eikö ne lie nykyisin jotain pääle kolme ja risat?
Ja Savonlinnan johto kunnostautui Olavinliinna 550 – vuotisjuhlissa. Erotettu kaupunginjohtaja ei ilmeisestä syytä osallistunut juhliin, mutta ei myöskään apulainen, hänellä oli tärkeämpää bride-juhlaan osallistuminen ja siellä puheen pito.
Oi aikoja, oi tapoja. Tai no, tapojen puutetta!
Tervehdys, Huru-ukko. Oikeita huomioita.
SDP oli valtionhoitajapuolue ns. asevelisosialistien aikaan vuosina 1945-60, tehden yhteistyötä oikeiston ja keskustan kanssa kommunisteja vastaan, suurimpana saavutuksenaan torpata kommunistien yritys vallata ay-liike.
Mutta sitten tuli Rafael Paasio ja ohjasi puolueen ”pari piirua vasemmalle”.
Eihän se jäänyt pariin piiruun vaan puolueen keula ohjattin suoraan poliittiseen kompassisuuntaan 270, joka ei tarkoita länttä vaan äärivasemmistoa.
Kommunistien annettiin soluttaa puolue nuorilla edistyksenerkeillä, jotka pyrkivät ja Kekkosen suosiollisella avustuksella pääsivät suomalaisen yhteiskunnan johtaviin asemiin.
Sitten tuli tawjahavofkien ja muiden taistolaistyttöjen vuoro.
Sillä tiellä SDP edelleen on.
Seuraavat vaalit voisivat pelastaa Suomen olemalla kuolinisku, jonka jälkeen Kansainvälisen Valuuttarahaston mustapukuiset mustasalkkumiehet tulevat Suomeen ottamaan loput rahat pois tuhlaajatyttöjen käsistä ja pistävät talouden hevoskuurille.
En ole niin toiveikas.
Hidas tuhoutuminen ja mätäneminen jatkuu vielä kauan.
Kepu pettää, demarit ei. Se on nimittäin vuorenvarmaa, että jos demarit pääsee valtaan, niin verot kasvaa, valtionvelka kasvaa sekä matutus kiihtyy.
Brittien Lippu salkoon!-liike on räjähtänyt Emmanuel Macronin silmille Ranskassa (Operation Tricolore) ja Anthony Albanesen silmille Australiassa. Antti Lindtmanin kannattaisi vähän seurata Euroopan ja maailman tilannetta, sillä kansa on todella saanut tarpeekseen ja valta siirtymässä oikealle.
Keir Starmerilla on pahat housuissa. Hän horisee televisiossa istuneensa aina Brittien lippu selkänsä takana ”ylpeästi” ja on siirtämässä maahanmuuttajia neljän tähden hotelleista teltta- ja parakkikyliin. Mikään ei muuta poliitikon korkeita moraalisia tavoitteita niin nopeasti kuin egyptin lihapatojen siirtyminen kilpailijan keittiöön.
Mikä liikkuu valoa nopeammin? Poliitikko, joka hädissään kääntää takkinsa menettäessään valtaansa.
Kaikkialla Euroopassa kansa vaatii muutosta neljälle tabulle: Maahanmuutto, holtiton velanotto, kaikenlainen sosiaali- ja verotulojen huijaus ja Euroopan Unionin mielettömät ja asiattomat kulut.
Revipä siitä vaaliohjelma, Lindtman!
Sehän on antille helpompaa kuin heinänteko johon hän ei varmaankaan pysty. Lisätään veroja ja veroluonteisia maksuja ja muutenkin rasitusta lisää niille harvoille jotka vielä käyvät yksitysellä puolella töissä. Eli nettomaksajille. Yhteiskunnan elätit, antti ukaan lukien eivät moisesta kärsi koska valtion leipä on nykyisin pitkä ja leveä!!
Väinö Tanner varmasti katselisi demarien nykymenoa päätään puistellen.
Eipä meillä maahanmuutosta, sen ongelmista tai vaikutuksesta talouteen haluta julkisesti puhua ja jos joskus puhutaankin, keskitytään kiellettyihin sanoihin ja annetaan mielikuva, että tv:n asiantuntijat ovat puolueettomia ja toimittajat jakavat vain tutkittua tietoa. Ja niin on kansan mukava olla ”voittajien” puolella noita inhottavia perussuomalaisia vastaan. Nuo urpot kun eivät ymmärrä mitään kansainvälisestä meiningistä; mitä olisi Suomi ilman ryösteleviä nuorisojengejä, huumekuriireja, kunniamurhia, tyttöjen silpomista, raiskaajia, levottomia kouluja, väkivaltaa ja sosiaalitukien väärinkäyttöä? Säälittävä Impivaara?
Ylekin oikoo mutkat suoriksi ja laittaa esim. Riikka Purran suuhun sanoja, joita hän ei ole sanonut, eikä suostu pyynnöstä edes oikaisemaan, koska kyse onkin toimittajien mielestä puheen tulkinnasta eli malliin ”väestön vaihtuminen” onkin ”salaliitto”, jonka takana on äärioikeistolaiset voimat, juutalaiset tai NWO. Samainen valtiovarainministeri kuulemma myös oikein nauttii siitä kun pääsee köyhiä kyykyttämään!!! Valtamedia vielä toistaiseksi taitaa olla niskan päällä, koska vielä on (liian) paljon ihmisiä, joille Ylen puoli yhdeksän uutiset on varsinainen Totuuden torvi ja sen totuuksien siivittämänä varsinkin vanhempi väki lähtee sitten vaaliuurnille. Ei voi kovin luottavaisena katsoa tulevaan.
Rouva Ano
Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne sekä hyvistä lisäyksistä. Kansallismielisyys saa ympäri Eurooppaa kasvavaa suosiota mutta Suomi on tässää edelleen takapajula. Pääsyynä vihervasemmistolainen valtamedia jota ainoastaan persut uskaltavat vastustaa.