Törmäsinpä muutama päivä sitten minkäs muunkaan kuin Helsingin Pravdan pääkirjoitukseen jossa ilakoidaan sillä, että Helsingin väkiluku saattaa ensi vuonna nousta yli 700.000:n. Niin kuin se olisi itseisarvo. Miettimättä sitä, että keitä sinne Helsinkiin oikein tulee. No, otetaan Pravdan perusteita:
Helsingin vetovoiman vähäisimpiä syitä eivät ole arvoliberaali ilmapiiri, kansainvälinen tunnelma ja ihmisen mahdollisuus olla se, joksi hän itsensä kokee.
Se ”arvoliberaali ilmapiiri” kai lähinnä houkuttelee yliopisto-opiskelijoita. Ja nimenomaan sen ”kansainvälisen tunnelman” vuoksi ihminen ei kylläkään voi olla kaikissa paikoissa sitä, mitä hän on. Esimerkiksi jos olet suomalainen nuori ja satut törmäämään puoleen tusinaan haittamaahanmuuttajaan. Mutta ehkäpä toimittelija tarkoittaa jotain pride-pervoilua.
Kymmenentuhatta uutta helsinkiläistä on melkoinen luku vuosittain. Tulevat he sitten muualta Suomesta tai muualta maailmasta, ovat he sitten maahanmuuttajia eli mamuja tai Stadiin muuttajia eli stamuja, Helsinki ottaa tulijat avosylin vastaan. Elinvoiman, työvoiman, veronmaksajien ja urbaanin yleisilmeen puolesta kasvu on kaupungille hyvä asia.
Ja toimittelija jättää täysin huomioimatta että kuinka moni Helsinkiin tulija on tosiasiassa veronmaksaja ja kuinka moni tuli elatusautomaatin piiriin? Niin sanotut elinvoima ja urbaani yleisilme ovat nollasanontoja jotka tietysti kuulostavat hyvältä vihervasemmiston korvissa. Ne voidaan suomentaa jatkuvasti lisääntyneellä väkivalta-, seksuaali- ja huumerikollisuudella. Toimittelija muistelee vielä vanhaa Helsinkiä:
Harvempi ehkä muistaa, että Helsingin väkiluku oli vuonna 1992 vaivaiset 490 716. Se oli hieman kuin iso Espoo. Kaupunki oli toki silloinkin väkiluvultaan ylivoimaisesti Suomen suurin, mutta nykysilmin luku tuntuu hämmästyttävän pieneltä.
Pääkaupunki oli kitukasvuinen, alkavan talouslaman säikäyttämä, hitaasti kansainvälistyvä ja vetovoimaton.
Vaan minä muistan, ja kaupunki oli silloin huomattavasti turvallisempi. Kansainvälistymisen lisääntyminen on taas termi, joka kuulostaa hyvältä mutta se ei Suomea lamasta nostanut. Toipahan elatusautomaatin ja taikaseinän. Itse asiassa kyseisen toimittelijan epistola tuo mieleen ne 1990-luvun suvakit jotka halusivat maahanmuuttoa sillä perusteella, että Suomeen pitää saada lisää väriä.
No, saatiinhan sitä. Niin paljon että pitele ja varjele. Mutta toimittelijalla ja muilla samanlaisilla on utopistinen käsitys siitä, mitä Helsingin – ja koko Suomen – tulisi olla. Tosiasiassa kaupunkia ja maata ollaan muuttamassa kehitysmaaksi.
Käydään sitten vielä Tanskanmaalla. Vaikka se on monessa suhteessa Suomea fiksumpi, niin wokellus elää vieläkin. Siellä on noussut kohu. Patsaan rinnoista. Siis patsaan:
Tanskan kulttuuri- ja palatsivirasto on pyytänyt merenneitopatsaan poistamista Kööpenhaminan läheisestä Dragørin linnoituksesta. Den Store Havfrude, eli Suuri merenneito -patsasta koskevan pyynnön taustalla on patsaan liian isoiksi koetut rinnat.
Politiken-lehden taidekriitikko Mathias Kryger kuvaili patsasta ”rumaksi ja pornografiseksi”. Berlingske-lehdessä toimittaja ja pappi Sorine Gotfredsen sanoo patsasta ”miehen kuumaksi uneksi siitä, miltä naisen tulisi näyttää”.
No, tämä kuulunee sarjaan ”liian vähän tolkullista tekemistä ja liian paljon halua valittaa jostakin”.
Ne tissit voitte katsoa linkistä.
