EU TERRORIN TUKIJANA

Niin kuin lukija tietää, on vasemmistoutopistien valta EU:ssa pelottavan suuri. Yksi osoitus siitä tuli tuoreeltaan kun EU-parlamentti säilytti syytekoskemattomuuden italialaisella äärivasemmistolaisella mepillä Ilaria Salisilta.

Kyseinen nainenhan oli ollut Unkarissa joukkopahoinpitelemässä miestä, joka oli ”äärioikeistolaisen näköinen”. Mies sai pahoja vammoja. Häntä hakattiin mm. vasaralla päähän. Tämä siis tapahtui ennen kuin tuosta Salisista tuli meppi.

Valtaosa suomalaisista mepeistä, mm. Anna-Maja Henriksson ja Li Andersson riemuitsivat kovasti tästä päätöksestä. Eikös se Andersson  sanonut aikanaan että vasemmistolainen väkivalta on parempaa? Sanoi myös että vasemmistolainen väkivalta kohdistuu rakenteisiin, ei ihmisiin. No, kyllähän pää on ihmisen rakenteessa aika olennainen.

Mitenkäs ois, jos tässä olisi ollut kyseessä oikeistolainen meppi?

Ja niin joo, onhan EU tukenut terroria myös Gazassa jonne on pumpattu miljardeja euroja. Nyt jos sinne saadaan oikeasti rauha – mikä on tietysti hyvin epätodennäköistä – niin siinähän viedään tiedostavaistolta mainio tekosyy egotrippailuun.

Vaan älkää olko huolissanne. Mahdollisen rauhan tultua ei mene kuin pyhätön viikko kun Hamas alkaa terrorin Israelia vastaan.

28 vastausta artikkeliin “EU TERRORIN TUKIJANA

  1. Somalii taisi aikoinaan todeta, että vasemmistolainen väkivalta on erilaista. Onhan se sitä jos jatkossa heidän mielestään oikeistolaisen näköisen ihmisen pitää kulkea kaduilla komposiittikypärä päässä ettei vasuri pääse hakkaamaan vasaralla kuuppaan.
    Toinen vaihtoehto suojautua vasemmiston erilaiselta väkivallalta on näyttää vasemmistolaiselta hampilta eli jatkossa pitää kiskaista päälle Saksan armeijan ylijäämätakki, hiuksiin (jos niitä on) sateenkaaren värit ja naamaan uistinpakin rapalat.
    Käytännössähän syytesuoja antoi vasemmistoradikaaleille vapaat kädet hakata kenet tahansa jonka ulkonäkö ei miellytä.
    Sanoisinko, että vaarallinen singnaali vasemmistoterroristeille.

  2. Koko EU on nykyään hyvin vasemmistolainen ja sosialistinen projekti, joka tunkee tahmaiset näppinsä kaikkialle ja jossa on enenevässä määrin totalitaristisia piirteitä. Tällaiset vasemmistopopulistien riekkumiset pahoinpitelyillä ovat vain ohut jäävuoren huippu, mikä ei mitenkään vähennä riekkumisen vastenmielisyyttä. Hyi olkoon.

    Jonkinlainen lohtu tässä on, että EU romahtaa jossain vaiheessa omaan vasemmistolaisuuteensa. Todennäköisesti en ole itse sitä romahdusta todistamassa, mutta huolestuttaahan tuo silti, että kuinka huonolle tolalle asiat ehditään ennen romahdusta saattaa.

  3. Oliko Ykän ploki vuorokauden hukassa/bannattu?
    Ainakin pääsyestoa tuuttasi minulle…

  4. Heräsi jo ilkeä epäilys tämänkin blogin hyllyttämisestä, mutta ainakin tällä kertaa Ykän hotellin ovet aukesivat ja se oli riemastuttava näky!

    Nuo monet edellisen hallituksen naiset + J. Saramo, joka valittiin parlamenttiin naurettavan pienellä äänimäärällä, ovat nyt EU:ssa hyvillä ansioilla saatuaan ensin kotimaan asiat sekaisin. Kyllä äärivasemmistolaisellekin näkyy korkea palkka ja muut etuisuudet hyvin kelpaavan aivan kuin entiselle pääministerille juovuttavan makea elämä Euroopan jetsetin kanssa. Tässä tapauksessa voi olla suorastaan onni, ettei em. suomalaisilla ole mitään merkitystä EU:ssa mihinkään. Vihdoinkin alkaa näyttää siltä, että eurooppalaiset kansat ovat saaneet tarpeekseen vihervasemmistolaisten päättäjien sallimasta massamaahanmuutosta ja näyttävät sen miljoonittain ihan tavallisia ihmisiä keränneillä mielenosoituksilla ympäri koko mannerta. Sen on jo pakko kuulua myös vallan saleihin!

    Rouva Ano

  5. Äärioikeistolaiset ovat vapaata riistaa, vihervasemmiston liitto islamin kanssa on syventänyt vasemmiston henkistä rappeutumista aggressioon. Minkä tahansa maan tai aatteen kanssa islam on kosketuksissa, siellä on väkivaltaa. Philos project on yhteenliittymä, jonka päämääränä on ohjata Lähi-idän kaaosta kohti rauhaa kristillisessä hengessä, järjestön toiminnanjohtaja on nähnyt kuinka vaikeaa työ on sen jälkeen kun vasemmiston ja islamin liitto on alkanut horjuttaa myös länsimaiden moraalista järjestystä.

    Näemme sen yliopistojen kampuksilla, Palestiina-mielenosoituksissa, New Yorkin Zohran Mamdanin pormestari-lampanjassa vihana ja fyysisenä aggressiona. Charlie Kirkin tappaminen oli vihollisen surma, jota osa vasemmistosta juhli näyttävästi. Vasemmiston henkinen ryhti taipuu vihaan ja oikeuttaa väkivallan vihollisikseen lukemia ihmisiä kohtaan.

    Israelilaisten kokema verilöyly 7.10.23 ei ollut pelkästään Hamasin isku, Hamasin jätettyä alueen ja vietyä sieltä panttivankeja, tavallisia palestiinalaisperheitä tuli ryöstelemään taloja, availemaan jääkaappeja, ottamaan ruokaa, rahaa, tavaraa, yksi juutalaismies oli henkitoreissaan ja perheen isä äidin ja lasten katsoessa kylmästi iski miestä rintaan surmaten tämän lopullisesti. Oltiin kuin piknikillä. Ei pienintäkään humaanisuuden osoitusta. Samanlainen sieluttomuus on nähtävissä näissä From the river to the sea -mielenosoituksissa, joissa länsimaalaiset samaistuvat muslimeihin ja riehuvat vailla inhimillisyyttä. Melkoista hyväntahtoisuutta mepit osoittivat yhtä jäsentään kohtaan vapauttamalla hänet väkivallan vastuusta ja inhimillisyyden puute näkyi heti riemuna.

  6. Selittäkää minulle, miksi RKP tulee niin hyvin toimeen vasemmiston kanssa?

    PS-lehdenjakaja

    1. Koska sille kelpaa aivan mikä tahansa hallitusohjelma, jossa ruotsin kielen erityisasemaan ja suomalaislasten pakkoruotsiin ei kajota.
      Siksi se voi olla jopa nykyisessä hallituksessakin, joskin neliraajajarruttamassa kaikkia Suomen kansakunnan ja valtakunnan edun mukaisia pyrkimyksiä.

      Ovat mielestään niin maan suvaitsevaisia ja liberaaleja kuten viherkommunistitkin, vaikka todellisuudessa kumpikaan ei ole muuta kuin kaikkia paitsi itseään suvaitsemattomia radikaaleja mottonaan:
      ”Alas lyökää koko vanha maailma!”

      Finskersvenser Folksgruppenförareprtietilla tätä asennetta kuorruttaa vielä miellyttävä ylimyksellinen tekopyhyys.

      1. Mitä hyötyä RKP:lle on siitä, että äärimmäisen harva oppii puhumaan ruotsia edes välttävästi ja yleensä tämä välttäväkin taito häviää vuosien kuluessa käytännössä olemattomiin?

        PS-lehdenjakaja

  7. Bogreol tyhjensi kyllä pajatson. Loistava kommentti.

    Enemmän luotan hevosmiesten tietotoimistoon kuin Hamasiin.

  8. Joo, se syytesuojan poistaminen oli yhden äänen varassa – 306 vastaan ja 305 puolesta.

  9. On kyllä ihme että eu:sta on tullut tälläinen vasemmiston komentelema hallitsematon valtioiden liitto. Jota johtaa omituisesti valitut johtajat. Ei tämä tule onnistumaan nykyeväillä pitkään.

  10. Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos hyvistä kommenteistanne. Tämä koko blogaaja-sivusto oli noin vuorokauden nurin. Joku tekninen syy vissiin. Ja joo, jos Anderssonilla olisi vähänkään häpyä, niin hän ei tämän episodin jälkeen vaahtoaisi yhtään poliittisesta väkivallasta. Miitä EU:hun tulee, niin se on hirviö, joka joutaisi kaatumaan.

  11. Lait ja verotus koskevat vain tavallisia ihmisiä, joilta puuttuu ”eliitin” suoja.

    Vallanpitäjät ja heidän maahan tuottamansa uusi kansa ovat vapaita kaikenlaisista vastuista ja velvoitteista.

    Kun valta vaihtuu ja se tulee vaihtumaan on järkytys hirveä näiden samojen toimitamallien kääntyessä nykyisiä vallanpitäjiä vastaan. Eihän kaiken tämän pitänyt HEITÄ koskea!

    P.S. Mitä RKP:n asemaan tulee pakkoruotsi tulisi poistaa välittömästi kouluista ja yliopistoista. Jos vanhemmat haluavat lastensa oppivan ruotsia hoitakoon asian itse. Ja tämän minä sanon kaksikielisen perheen jäsenenä.

    Kun kaikki muukin vanha tuhotaan vauhdilla yhteiskunnasta on täysin asiallista heittää ruotsinkielisten erikoisasema historian romukoppaan varsinkin nyt kun englanti valloittaa enenevässä määrin alaa Suomessa.

  12. Eipä tässä Eeuun tuhokosken tyrskyissä kiviin jatkuvasti iskeytyvänä ajopuuna voi kuin muistella, miten nopeasti neuvostoimperiumi romahti ja toivoa uusintaa.

    Se oli kuitenkin avoimesti väkivaltainen sortokoneisto, joka hallitsi kivun, kuoleman ja kadottamisen avulla.
    Eeuu hyödyntää liberaalia fascismia:
    se on mukahuolehtiva äippyli, joka tukehduttaa lastaan tisseihinsä päästäkseen lohduttamaan kuolemanhädästä itkevää pikkuista.

    Se tekee sen kaiken hyvällä omallatunnolla, koska kaikki on sen uhrin omaksi parhaaksi.
    Siksi se ei kadu eikä lopeta koskaan.
    Ja kukapa alkaisi kapinoida lastaan rakastavaa äippyliä vastaan?
    Kiittämätön lurjuslapsi sellainen ja ansaitsee Koivuniemen Herraa!!

  13. Tervehdys alianor d’aquitanelle ja Qrpquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

    alianor d’aquitane: Ja vallan vaihtumisesta Euroopassa on pieniä toiveita. Kansallismieliset puolueet nousevat monessa maassa. Tosin VMP nimittää niitä tietysti laitaoikeistoksi. Tuosta pakkoruotsista olen samaa mieltä. Senkin takia että väkisin opeteltu ruotsi häviää suurimman osan päästä muutamassa vuodessa.

    Qroquius Kad: Varsin hyvin määritelty EU:sta. Ja EU:ta pelottaa se, että siellä on edelleenkin vapaat vaalit. Jotka mahdollistavat muutoksen ja joita Neuvostoliitossa ei ollut.

  14. Ruotsin kielen osaamisvaatimuksesta voi olla hyötyä suomalaisuuden säilymiselle. Harvassa ovat kulttuurin rikastajat, jotka osaavat edes A2 tasolla molempia kieliä eli suomea ja ruotsia, puhuttamattakaan jos tasovaatimus asetetaan tasoille toisesta B2 ja toisesta C1. Eli ns. rikastajat voidaan pitää poissa esimerkiksi julkishallinnon tehtävistä.

    Kanadassa on ollut vaatimuksena englannin ja ranskan osaaminen ainakin osalle maahan pyrkijöistä. Jos puhuu molempia, niin pisterajan yli voi päästä.

    Tämän hetken Kanadasta en tiedä. Hyvin ovat ryssineet taloutensa, koska BKT per capita on Suomen tasolla. Kanadan luonnonvaroilla pitäisi olla paljon suurempi ja jopa ohittaa USA:n lukemat.

    1. Onhan ruotsinkielisyydessä sekin mahdollisuus, että se houkuttaa kantakirjaruotsalaisia pakenemaan maansa islamisoimista Suomeen, jossa heidän äidinkielensä on toinen virallinen kieli.

      Nämä medelsvenssonit toisivat mukanaan mitä todenäköisimmin varsin vahvan tahtotilan olla islamisoimatta uutta kotimaataan samalla tavoin kuin aiempaansa, ja kielisyistä äänestäisivät Finskersvensker Folksgruppenförarepartietia, joka näin lakkaisi hyvin pian olemasta islamisaation äänitorvi.

      Näin voittaisivat sekä Suomi saatuaan vaihteeksi hyödyllisiä maahanmuuttajia ja maahanmuuttaja-medelsvenssonit päästyään paremmaksi muutamaansa maahan.

      1. Ongelma tässä on, että Ruotsista tihkuu kieltä puhuvia maahanmuuttajia Suomen ruotsinkielisisiin kouluihin pakoon sitä helvettiä, joka naapurissa on saatu aikaan. Pohtikaa mitä siitä seuraa, jos Ruotsin matuväestö havaitsee, että Suomessa on vielä toimiva koululaitos, jossa ei vielä ammuta oppilaita päivittäin. Siinä saattaa RKP äkkiä saada makeaa mahan täydeltä enemmän kuin mitä ovat tilanneet.

        Ja tiedoksi, matunuoriso käyttäytyy ruotsinkielisellä puolella juuri niinkuin suomalaisellakin. Kuinkas muuten.

  15. Tervehdys Puslalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Suomen kielen osaamattomuus pitäisi sinänsä olla jo riittävä peruste. Ja paljonko niitä ruotsalaisia loppujen lopuksi on tullut?

  16. Eihän niitä islamisaatiota pakenevia medelsvenssoneita tietenkään ole tullut juuri lainkaan, ja miksi tulisikaan niin kauan kuin Suomessakin asiat ovat yhtä uhkaavan huonosti.

    1. Hyvinkäälle on ainakin tullut ruotsia huonosti solkottavia manneja.
      Vuoden aikana kauppakeskus Willa on täyttynyt kanttihousuista ja rahtihameista.
      Ei se medelsvenson kotoaan lähde mihinkään, en itsekkään lähtisi.
      Jos tilanne kävisi mahdottomaksi niin hiekkasäkkiä ovien eteen ja aseet aina valmiina. Ei minua kotoani aja joku nekruporukka pois tai kamelikuskit.

      1. Nils-Aslak Näkkäläjärvi kertoi blogissaan jonkun verran kantakirjaruotsalaisia muuttaneen Ahvenanmaalle.
        Tiedä sitten kuinka paljon, eikä se Affena ole oikeastaan Suomea.

  17. Vähän asian vierestä, mutta sallittakoon.

    Yle ei petä koskaan. ”Äärioikeiston” itsenäisyyspäivänä tapahtuneet mielenosoitukset ja niiden vastamielenosoitukset torppasivat Helsingin Kansalaistorille toivotun perheiden itsenäisyysjuhlan.” Vihreiden aloitteen tekee hiukan erikoiseksi se, että se vasemmiston kanssa vähiten arvostaa perheitä ja itsenäisyyttä. Ehkä olikin vain tarkoitus saada julkisuutta kun juhla katsottiin kaupungin taholta turvallisuusriskiksi. Ylehän tästä tietysti innostui ja jutussa toistuu kautta linjan se, että suurimmaksi osaksi tavallisten kansallismielisten suomalaisten soihtukulkue ja sen jälkeen pidetyt puheet on ”äärioikeiston” MIELENOSOITUS ja riitaa haastavan vasemmiston hyökkäykset sitä kohtaan on VASTAMIELENOSOITUS. Mitä vastaan vasemmisto osoittaa mieltään Itsenäisyyspäivänä; Suomen itsenäisyyttä, kunnioitusta menneille sukupolville ja sotaveteraaneille vai pettymystä sitä ettei vasemmistolaista vallankumousta ole saatu aikaan? Vastaus lienee suurin piirtein sama kuin ns. jalkapallohuliganismissa eli tyhjäpäiden tarve päästä riehumaan, särkemään paikkoja ja kivittämään poliiseja? Ylelle tärkeintä on saada lukijat ymmärtämään se, kuinka vaarallinen se ”äärioikeisto” oikein on. Nyt ei käytetty edes vähän lievempää sanaa ”laitaoikeisto”.

    Rouva Ano

  18. Tiedä tuosta gasan ”rauhastakaan, että kuinka kestävä se yleensäkään on. Hamas on ilmoittanut ettei se aio luopua aseistaan ja siitä ei edes neufotella. Trumpin asettama aikaraja tulee täyteen huomenna ja voi olla, että sitten taas mennään.

  19. Tervehdys Qroquius Kadille, Rouva Anolle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

    Qroquius Kad: Niin. Suomessakin se raja on ylitetty.

    Rouva Ano: Oikeita huomioita. Sama farssi on edessä taas joulukuussa. Niin takkutukkien kuin Ylen taholta.

    Huru-ukko: Se on hyvin todennäköistä.

    1. Gazan rauha kestää tasan sen aikaa kun Hamas asestautuu uudelleen. Jos koko olemassa olon edellytys on Israelin tuhoaminen niin ei mikään rauhansopimus ole lopullinen.
      Ryssä tukee Iranin kanssa Hamasia joten ainakin käsiaseita on aina saatavilla.
      Tässä voisi alkaa ennustajaukoksi, alta vuoden alkaa taas kähinät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.