KUN USKO JA TOIVE KOHTAAVAT

Törmäsin Helsingin Pravdassa kovasti sekavaan pääkirjoitukseen jonka logiikka on, no, omalaatuinen. Sanoisinko vihervasemmistolainen. Kirjoittajana on muuan sosiaaliantropologian professori. Hän aloittaa Suomen maanpuolustuksesta:

Sotaan ei varauduta vain lisäämällä puolustusmäärärahoja. Myös kansalaisten puolustustahtoa on kohotettava.

Totta joo, eihän siinä mitään.

Venäjän naapurina Suomi päivystää eurooppalaisen sivilisaation etuvartiossa.

Tässä katsannossa EU- ja Nato-Suomen puolustustahto merkitsee valmiutta taistella länsimaisten arvojen puolesta.

Totta joo tämäkin. Vaikka vähän mietin, että mitä ne länsimaiset arvot oikein ovat.

Mutta mitä kyseinen tyyppi tarjoaa ratkaisuksi? Afrikkaa. Otetaan pieni kooste:

Ei pitäisi olla puolustustahdosta pois, että ikkunoita avataan muihinkin ilmansuuntiin kuin Eurooppaan. Mannerlaattojen liikkuessa on hyvä harjoitella ketteryyttä.

Suomen ulkopoliittinen johto onkin havahtumassa siihen, että elämme globaalin etelän vuosisataa.

Globaalissa etelässä on talouskasvua ja geopoliittista painoarvoa. Sijaintinsa ja historiansa vuoksi Euroopalla on erityisen läheinen suhde Afrikkaan.

Afrikka on ainoa maanosa, jossa väestön määrä kasvaa lähivuosikymmenet. YK ennustaa afrikkalaisia olevan vuonna 2050 neljännes ihmiskunnasta, vuosisadan loppuun mennessä lähes 40 prosenttia.

Afrikan haasteet ovat mittavat, mutta niin ovat myös sen inhimilliset voimavarat. Eurooppa voi vain haaveilla vastaavasta työikäisten osuudesta väestörakenteessa.

Ja kun sitä porukkaa rahdataan – ja on jo rahdattu – tänne, niin ollaan opittu, että työikäisten määrä ei tarkoita työntekijöitä eikä talouskasvua, vaan elättien määrän kasvamista.

Afrikkalaiset voivat avittaa Eurooppaa sen ahdingossa. Uudet kumppanuudet edellyttävät uutta ajattelua, jossa Eurooppa ei enää ole maailman napa.

Tämä apu on kyllä jatkuvasti ollut miinusmerkkistä. Ja en ymmärrä, kuinka afrikkalaiset voivat lisätä Suomen maanpuolustustahtoa. Häiskä tunkee neliskulmaista palikkaa pyöreään reikään ja kuvittelee, että se onnistuu.

Vaan kun usko ja toive kohtaavat, niin lopputuloksen voi lukea usein Helsingin Pravdasta.

23 vastausta artikkeliin “KUN USKO JA TOIVE KOHTAAVAT

  1. Muutama vuosi sitten Jutta Urpilainen kertoi , että EU luo kymmeniä miljoonia työpaikkoja Afrikkaan. Mitä tälle suunnitelmalle tapahtui? On tietenkin niin, että poliitikon avatessa suunsa vastuu siirtyy kuulijalle.
    Mistä pääkirjoittaja kehittää tuottavia töitä Afrikan vahvistuksille? Tekoälyn ym. tekniikan kehittyessä tulevaisuus on hämärän peitossa.

  2. ”Afrikka on ainoa maanosa, jossa väestön määrä kasvaa lähivuosikymmenet. YK ennustaa afrikkalaisia olevan vuonna 2050 neljännes ihmiskunnasta, vuosisadan loppuun mennessä lähes 40 prosenttia.”
    Miksi sitten tälle ongelmalle eli älyttömälle väestönkasvulle ei tehdä mitään. On suorastaan rikollista ehdottaa lapsimäärän rajoituksia Afrikkalaisille. Perusuomalaiset ja Pauli Vahtera ovat tuoneet sen aika ajoin yhdeksi ratkaisuksi Eurooppaan vyöryvien maahanmuuttajien rajoittamiseksi. Muiden puolueiden, etenkin viherkommareiden, mielestä ei tule kuuloonkaan. Taas poljettaisiin ihmisoikeuksia ja oltaisiin historian väärällä puolella. Ja kun he ihan tosissaan tuntuvat ajattelevan, että Suomi suurin piirtein tuhoutuu, jos ei saada näitä älyltään ylivoimaisia maahantunkeutujia ainakin se 60 000 vuodessa. YLE:n uutistenlukija sanoi muuten tänä aamuna ensimmäistä kertaa Hamasia terroristijärjestöksi. Tavallisesti käsky on käynyt, että Hamas on äärijärjestö. Veronika Honkasalo jaksoi jankuttaa YLE:n aamussa Israelin tekemästä kansanmurhasta, vaikka olisi pitänyt keskustella nimen omaan rauhansopimuksesta. Wille Rydman nimesi aivan oikein myös Hamasin tekemän terrori-iskun 2 vuotta sitten myöskin kansanmurhaksi. Taisi vetää taas Veronikalla suupieliä sille norsun elimelle.

  3. Uskon, että sosiaaliantropologian professorille moninaisuus ja eri kulttuurit ovat rikkaus, on kiinnostavaa tutkia Afrikan ja muiden maanosien kulttuurista perustaa ja ihmisyhteisöjä, mutta niiden yhdistäminen Suomen puolustustahtoon, resursseihin, huoltovarmuuteen, sisäiseen turvallisuuteen ja työikäiseen väestöön sekä länsimaiseen sivilisaatioon on hyvin hyvin kaukaa haettua.

    Ensimmäisenä tulee mieleen, pitäisikö tuottaa sotilasikäisiä miehiä tykinruuaksi, koska kehitysmaista tullut työvoima on osoittautunut kansantuotetta heikentäväksi. Nouseeko kansalaisten puolustustahto yhteydestä afrikkalaisiin, taitaa käydä päinvastoin. Nigeriassa ja Keniassa on vastikään tapettu kristittyjä, Afrikka antautuu islamille ja luonnonuskonnoille, tuossa suhteessa ei mitään merkkejä eurooppalaisesta sivilisaatiosta. Puolustustahto nousee kansallisesta edusta, ei globaaleista haaveista, ei vieraskulttuurisista ihmisresursseista. Löysää todellisuuteen perustumatonta globalistista valhetta, HS jaksaa alittaa jatkuvasti itsensä.

  4. Vassareita kyrsii se että Suomella ei ole menneisyyttä siirtomaaisäntänä, mistä voisi ikuisesti naljailla ja syyllistää joten pitää keksimällä keksiä jotain hölynpölyä orjalaivojen tervasta yms.

    1. Tämä samainen Harri Englund on Ivan Puopolon vieraana selittelemässä klo 04:00 alkaen miksi Suomi on osa kolonialismia:

      https://www.youtube.com/watch?v=pHyt9FSfebU

      Siellä ei ole edes orjalaivojen terva, vaan kuinka suomalaiset joivat orjien viljelemää kahvia jonka makeuttivat orjien viljelemällä sokerilla.
      Yritys on kova mutta menee jo tahattoman komiikan puolelle.

  5. Vähän tuntuu välillä että Venäjällä on enemmän jäljellä länsimaisia arvoja kuin EUssa konsanaan. On meinaan kristinusko turvattu, järjestys kaduilla ja DEI- ja LGBtityy+ propagandaa ei suvaita. Mitäkähän ne on se länsimaiset arvot mistä täällä meillä puhutaan? Että tehdään kulttuurillinen itsemurha ja vieraat menee aina omien edelle?

    1. Onneksi tuntuu noin vain välillä. Suomen pitää löytää omat housunsa ihan itse. Äiti-Venäjän syleilyssä kunnon suomalaisen vapaus ei kukoista.

  6. Kaikista maista Haiti! Neekeriyden ongelma vain on valkoihoisten vika.

  7. Että mitäkö ovat länsimaiset arvot? Wkoeelusta ja sukupuolten sekavuutta ja monenlaisuutta riippumatta aivan siitä, että niitä ei ole oikeasti kuin kaksi. Sveitsissä eräs mies sai suuret sakot ja kieltäytyessään maksamasta tuomittiin ehdolliseen vankeuteen. Ja rikoksensta oli, että sanoi, että 200 vuden kuluttua, kun atkeologit kaivavat luurankoja esiin löytävät he vain miehen ja naisen luurankoja. Ei yhtään titityy-luurankoa.
    Eli eh yhtään ihmettele ettei tuollaista kulttuuria koeta mielekkääksi puolustaa.
    Onneksi nyt on kansa jo muualla euroopassa heräämäässä ruususen unesta ja eiköpä se herääminen ehtine ennen seuraavia vaaleja tännekin pohjan perille raukoille rajoille.

  8. Sosialistiantropologistin toiviokirjoituksen tiivistää hyvin eräs sen kommenteista:

    ”Sosiaaliantropologia näyttää olevan ylätason oppineisuutta jolloin reaalimaailman onnelliset sattumukset jäävät huomaamatta ja tyydytään spekuloimaan enemmänkin toiveiden tasolla.”

    Korjasin kommentista yhden typon ettei se olisi kiinnittämässä tarpeetonta huomiota muuten niin tyhjentävässä lausumassa.

  9. Tervehdys kaikille kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Kaiken kaikkiaan kyseinen kirjoitus on hyvä esimerkki siitä, minkälaista unelmahöttöä HS lukijoilleen tuputtaa.

  10. Joo ei tahdo nuoriso taistella länsimaisten löperöarvojen puolesta. Woketus, mamutus, sateenkaarihörhöily jne. surkastuttavat isänmaallisuuden ja terveiden elämänihanteiden palon. Mutta näistähän hesarissa ei olla tietenkään huolissaan.

  11. Tuo HS:n pääkirjoitus sai minut nauramaan ääneen. Kuten Yrjö totesi oli se sekava, mutta myös hyvin hyvin lapsellinen. Ja hilpeyttä lisäsi se, että olin ja aikaisemmin tutustunut kyseiseen akatemian tähtiyksilöön Harri Englundiin.

    Koko nykyaikaisen vasemmistolaisuuden ydinajatus on se, että aivoihin mahtuu samaan aikaan kaksi täysin toisensa poissulkevaa ideaa, joita onnellisina tarkastellaan yhdessä ilman mitään huolenhäivää. Englund on vastikään julkaissut teoksen Kongosta Sortavalaan, jossa hän kuvailee suomalaisten osallisuutta hyvin raakaan kolonialismiin mm. juuri Afrikassa.

    Mutta kuinka ollakkaan HS:n artikkelin mukaan meidän lähetyssaarnaajamme ja Kongojoen laivojen konemiehemme eivät olleetkaan harjoittamassa raakuuksia vaan ”he eivät jääneet sivustakatsojiksi etsiessään uusia mahdollisuuksia kilpailussa Afrikan luonnonvaroista ja sieluista”.

    Missä professori Englund eilen näki hirveyksiä, tänään hän löytää iloista taloudellista toimeliaisuutta samoissa tapahtumissa. On myös hyvin hellyyttävää kuinka hän iloitsee afrikkalaisten kotimaihinsa lähettämistä rahoista. Minäkin iloitsisin jos en olisi todistanut jo 15 vuotta sitten Itäkeskuksessa suomalaisen veronmaksajan kustantamien Kela-rahojen siirtoa kohti koti-Somaliaa.

    Englundille Afrikka on YKSI MAA, jota asuttavat hänen hellimänsä suloiset nallekarhut ei 1,5 miljardin ihmisen MANNER kaikkine moninaisine kulttuureineen. Tuo mies tienaa elantonsa afrikkalaisilla, joihin hänellä on hyvin vastenmielinen, hurskastelevan holhoava asenne.

  12. Tervehdys Tapsalle vaan ja alianor d’aquitanelle & kiitos kommenteistanne.

    Tapsa vaan: Ja se wokellus vie myös terveen järjen.

    alianor d’aquitane: Taas naulan kantaan. Ja tuo lause:

    ”Koko nykyaikaisen vasemmistolaisuuden ydinajatus on se, että aivoihin mahtuu samaan aikaan kaksi täysin toisensa poissulkevaa ideaa, joita onnellisina tarkastellaan yhdessä ilman mitään huolenhäivää.”

    Kiteytää nykyvasemmistolaisuuden täysin.

  13. Kyseinen professori on kirjoittanut kirjan suomalaisesta kolonialismista. Kyllä sellainen syntisäkki on taas kumottu suomalaisten niskaan, että voidaako tästä häpeästä mitenkään enää nousta? Toivottavasti tämä kulttuuriantropologi pysyy siellä Englannissa, sillä siellä ihan reaaliajassa näkee ihailemansa globaalin etelän koko Eurooppaa koskevan tervehdyttävän vaikutuksen.

    Rouva Ano

  14. Olen ymmärtänyt, että jos Afrikassa jotakin kehitystä tapahtuu, se ei johdu afrikkalaisista osaamisesta, vaan kiinalaisista, jotka sinne ovat rynnineet sankoin joukoin tekemään bisnestä. Tässä kohtaa saa sormea heristää vain menneille sukupolville. Hyi hyi!

    Rouva Ano

    1. No kun se kiinalainen kolonialismi nyt vaan on sellaista parempaa kolonialismia, saattaisi soma Li Lystikäs sanoa.

  15. Vihervasemmistolle afrikkalainen lapsi on voimavara ja ympäristöteko, Suomalainen lapsi on vakakava ympäristörikos.

  16. Tervehdys kommentoijille ja kiitos kommenteistanne. Kyseisestä sällistä voi sanoa, että kun elää tarpeeksi haavemaailmassa niin kuvitelmaat muuttuu todeksi.

  17. Rofessoori antaa ymmärtää, että tulevaisuudessa äärimmäisen sivistyneet afrikkalaiset ja ahkerat afrikkalaiset elättävät meitä ja tarvittaessa sotivat rajoillamme ryssää vastaan.
    Hyvät on rofessoorilla mömmöt.
    Todellisuushan on, että jos ovet eurooppaan pysyvät auki niin afrikkalaiset muuttavat euroopan afrikaksi.

  18. Ei mulla muuta kun että ”Elämme globaalin etelän vuosisataa”. ”Globaali etelä” on terminä melko uusi ainakin suomeksi, googlen haku ei tunne termiä kuin muutaman vuoden takaa. Ai vitsi, nää on näit hienoi uusiiii sanoiii!!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.